Osakeseuranta 2 / 2010
Arkadianmäki pyrkii etsimään pörssin hinnoitteluvirhettä kullekin yhtiölle. Analyysi perustuu yrityskohtaiseen funktionaaliseen tulonjakoon. Arkadianmäki arvio kuinka pitkä aika kuluu siihen, kun yritys pystyy ”kuolettamaan” osakkeen hankintahinnan funktionaalisesta tulonjaosta yritykselle tulevalla osuudella. Tämä analyysitapa tunnistaa nopeasti toimialojen ja kansantalouksien suhdannevaikutukset. Sen sijaan Arkadianmäen analyysi ei huomioi yrityksen taseeseen perustuvaa arvoa. Pörssi kykenee huomioimaan hinnoittelussaan paremmin taseisiin perustuvat seikat kuin tuloslaskelmien nopeat muutokset.
Arkadianmäki laskee arvionsa vuosikertomuksista sekä osavuosikatsauksista. Jossain tapauksissa tiedon epätarkkuus johtaa arvion tekemiseen. Osakkeen arvio perustuu analyysihetken pörssikursseihin.
Toivomuksia käsiteltävistä yhtiöistä voi lähettää palautteessa.
F-Secure, vuosi 2009
Pörssikurssilla 2,49 euroa F-Securen osake kuoleentuu 11,32 vuodessa. Pitkään aikaan vaikuttaa yhtiön osakkeiden lukumäärä, joka on erittäin suuri. Suositus: osake on kallis.
SSH, vuosi 2009
SSH:lla viime vuosi meni niin heikosti, että arvion mukaan yhtiön arvonlisäys ei riittänyt aivan henkilöstökulujen maksamiseen. Jokaista työhön käytettyä euroa kohden hävisi kolme senttiä. Näin arvioituna osake on kallis. 0,82 euron arvoinen osake ei kuolettunut lainkaan.
Tieto, vuosi 2009
Suurista henkilöstökuluista huolimatta Tieto-konsernilla on mittakaavaa. Sen mukana tuoma tuottavuus toi sen verran arvonlisäystä, että 17,70 euron osake kuolettuu 5,18 vuodessa. Vaikka paras tilaisuus tienata meni jo, niin Tiedon osaketta voi harkita ostoon.
UPM Kymmene, vuosi 2009
Vuosikertomuksen mukaan UPM Kymmenen uskoo itseensä. Sijoittajat eivät aivan yhdy tähän näkemykseen. UPM Kymmenen 9,20 euron arvoinen osake kuolettuu 4,91 vuodessa. Suositus sama kuin Tiedolla.
Stora Enso, vuosi 2009
Sijoittajien luottamus Stora Ensoon on aavistuksen heikompi kuin UPM Kymmenellä. Stora Enson R -osake kuolentuu 4,72 vuodessa, hinnalla 5,14 euroa.
M-real, vuosi 2009
Yllättävää kyllä, M-realin B-osakkeen arvostus ylittää edellä mainitut. Osakeen hinnan ollessa 1,88 euroa, se kuoleentuu 5,22 vuodessa. Suositus sama kuin muilla metsäyhtiöillä.
Etteplan, vuosi 2009
Etteplanin vuosi oli heikko edelliseen vuoteen nähden. Osakekurssi on korkealla, 2,78 eurossa. Se kuoleentuu 18,5 vuodessa. Osake on kallis.
Pöyry, vuosi 2009
Vaikka Pöyryn liikevoitto oli plussalla, niin senkin tuotannon kysyntä pieneni oleellisesti. Pöyryn 10,20 euron arvoinen osake kuolentuu 11,5 vuodessa. Osake on siten kallis.
Ixonos, vuosi 2009
Ixonoksen viime vuoteen kohdistui iso arvonalennus. Se haitannut Ixonoksen arvostamista. Hinnalla 2,80 euroa Ixonoksen osake kuolentuu 2,39 vuodessa. Vaikka suuret satunnaiset erät vaikeuttavat arvion täsmällisyyttä, niin osake on halpa.
Comptel, vuosi 2009
Comptelin vuosi 2009 oli aikaisemman jatkumo. Comptelin tuottavuus kattaa osakkeen hinnan 8,2 vuodessa. Siten 0,82 euron arvoinen osake on kallis. Osaltaan tähän vaikuttaa hyvin suuri osakkeiden lukumäärä.
Aikaisemmat arviot
Arkadianmäki 1/2010: Sanoma, Alma Media, Stockmann, Aspo, Huhtamäki, Kone, Ponsse, Finnair, Telia Sonera, Elisa.


