Pentti Haanpään näkemys 1930-luvun lamasta
Pentti Haanpää piti parhaimpana kirjanaan Noitaympyrää. Sitä ei julkaistu sen valmistuttua 1931. Romaani kuvaa maailman lamaa, sen vaikutuksia Suomessa ja erityisesti pohjoisessa. Pentti Haanpää ei säästänyt kirjassaan ketään ja sen aikaisessa ilmapiirissä rohkea teos jäi vaille kustantajaa. Se julkaistiin vasta 1956 Haanpään koottujen teosten toisessa osassa.
Rahaa ja taloutta Haanpää oli käsitellyt jo ennen Noitaympyrää. Sitä edeltäneessä novellikokoelmassa Karavaani Haanpää kirjoitti mm. liikemiehestä ja tilastoista. Haanpään suhde kouluun, armeijaan ja rahaan oli kapinallinen. Novellissa Reppuselkäinen mies ja laiha hevonen Haanpää kertoi liekaköydessä olleesta hevosesta. Se kärsii nälkää, koska omistaja ei suostu pidentämään köyttä. Reppuselkäinen mies osti hevosen ja ampui sen. Mies totesi ”Minä jatkoin vähän liekaköyttä”. Vasta myöhemmin mies katui, ei hevosta vaan rahankäyttöään. Haanpäästä kerrotaan myös tarina, jossa hänen äitinsä huolestuneena poikansa elämätavasta komensi tätä työntekoon. Haanpään sanotaan heittäneen rahaa äidilleen ja tokaisseen ”Osta akka kasakka”.
Haanpää käytti kirjassaan Noitaympyrä talousjärjestelmien ja väitteiden vastakkainasettelua, dialektista kerrontametodia. Sen kautta kirjan päähenkilö Pate Teikka esittää 1930-luvun maailman lamaan liittyviä näkemyksiä niin taloudesta kuin politiikasta. Lama johtui New Yorkin Wall Streetillä tapahtuneesta pörssikuplan puhkeamisesta. Vuodesta 1924 vuoteen 1929 olivat pörssikurssit nousseet yli 400 prosenttia. Osakkeiden hinnat olivat täysin irronneet yhtiöiden todellisesta arvosta. Arvojen ja tulevaisuuden odotusten välille oli kasvanut kuuden miljardin dollarin ”kupla”. Kun usko tulevaisuuden tuottoihin katosi, niin ”kupla” puhkesi vuoden 1929 lokakuussa. Monet sijoittajat olivat ottaneet velkaa. He eivät kyenneet hoitamaan niitä, jolloin seurasi pankkikriisi ja konkursseja. Yhdysvalloissa työttömien määrä nousi nopeasti 17 miljoonaan. Pörssiromahduksen seuraukset levisivät koko maailman talouteen. Suomessa bruttokansantuote aleni kolmena peräkkäisenä vuotena. Ns. Suuri lama oli niitä harvoja kertoja maamme kansataloudessa, jolloin BKT pieneni muista syistä kuin luonnonolosuhteista tai sodista johtuen. Lamavuosien työttömyys johti palkkojen alenemiseen. Kun vielä vuonna 1929 metsätyöntekijän päiväkeskiansio, joka sisälsi myös hevosen osuuden, oli 35 markkaa, niin pienimmillään heidän palkkansa oli 23 markkaa, vuonna 1932.
Haanpään kerronta on talouden näkökulmasta hyvin monitasoista. Hän käsittelee kokonaisia kansantalouksia ja niissä valitsevia talouspoliittisia linjoja. Edelleen Haanpää vie talousilmiöt yksilötasolle. Kirjansa alustussanoissa kirjailija kertoo vanhasta köyhtyneestä ystävästään, sekatyömiehestä. Hän näkee kirjallisuuden peilinä ja pyytää kertomaan Pate Teikan tarinan. Kirjailija estelee, tarinasta kertominen voisi tuoda myös hänelle tyhjän mahan. Sekatyömies kuitenkin kannustaa kirjailijaa: ”Sinä näytät vain peilin, näytät kaikupohjan, joka jollakin aatteella on, maaperän josta se versoo. Sinä näytät sairauden …”. Pate Teikka haaveilee tekevänsä elokuvan. Sen välähdysten kautta katsojat näkisivät todellisuuden. Välähdykset yksilöistä ja yhteiskunnasta tuovat myös esille yrityksen toiminnan ja taustalla olevat omistajat. Haanpää kykeni Noitaympyrässä esittämään täysin sen taloudelliseen toimintaan liittyvän kokonaisuuden, jossa yksilö joutuu elämään ja tekemään siihen liittyviä päätöksiä.
Pate Teikka on piian avioton lapsi. Hän on ajautunut pohjoiseen metsätyömieheksi. Tukkikämpän henkilögalleria pelaa korttia, selaa elokuvalehteä, mutta puhuu myös siitä tilanteesta johon talouslama on heidät ajanut. Metsätyömiesten mielissä oli salaperäinen naapurimaa, ja sen kommunistinen järjestelmä. Kämpässä sosialismin teoriasta tiesi Lukuhullu-Täky. Hänen kanssaan Teikka kävi pitkiä keskusteluja. Teikka oli huomannut ilman teorioitakin, että toisaalla oli köyhyyttä ja kurjuutta, toisaalla mässäystä erityisesti niillä, jotka eivät tienneet työnteosta mitään. Teikka ei huomannut yhteiskunnassa mitään erityistä aatetta, yhteiseksi hyväksi työskentelevää järjestelmää. Ainoa Teikan havainto suuremmasta järjestelmästä oli ”luonnon suuri käsky” siittää lisää ihmisiä, joka johti työvoiman liikatuotantoon. Sen seurauksena Pate Teikka oli huomannut taisteluja, tyrkkimisiä ja toisten polkemista. Köyhimmät poljettiin alimmaisiksi pohjalle. Siellä oli myös Teikka. Haanpään kiinnostus valtiotieteisiin heijastuu Pate Teikan pohdinnoissa. Teikka ajattelee usein, että ihmisiä on liikaa. Ajatuksen taustalla on englantilainen taloustieteilijä Thomas Malthus (1766 -1834). Malthusin pessimistisen näkemyksen mukaan väestö lisääntyy nopeammin kuin elintarviketuotanto. Tämän kehityksen seurauksena suurin osa väestöstä joutuisi köyhtymisen kierteeseen. Lopulta nälkä ja kurjuus puhkeaisivat sotina ja kulkutauteina. Ne korjaisivat tilanteen, kunnes uusi kierre käynnistyisi. Malthusin teorian pohjalta syntyi koulukunta. Se vastusti hyvinvointipolitiikkaa, sillä se johtaisi alempien yhteiskuntaluokkien väestönkasvuun. Mathusin teorialla on ollut hyvin suuri vaikutus eri maissa käytyihin yhteiskunnallisiin keskusteluihin.
Pate Teikka pohti paljon sitä, kuinka paitsi hänen oma, myös muiden tilanne paranisi. Yhdessä Lukuhullu-Täkyn kanssa he totesivat, että liittyminen yhteen työläisinä ei muutosta toisi. Teikasta jokaisella luokkatietoisella proletariaatilla oli porvarillinen sielu. Samaten työväen puolueet ja Puutyöväenliitto olivat liikkuvalle työväestölle vieraita. Lukuhullu-Täky piti ammattiliittojen henkilöstöä virkamiehistönä, joka itse asiassa oman etunsa vuoksi tuuditti työläisiä tukemaan vallitsevaa talousjärjestelmää. Puoluedemokraatit olivat Pate Teikasta porvarillisia liberaaleja, näpertelijöitä ja opportunistisia tilannepoliitikkoja.
Kapitalistisen talousjärjestelmän kritiikki johti työmiehet pääoman jäljille. Lukuhullu-Täky opetti muille että salamyhkäinen olio, pääoma oli entisten ihmisten työtä, kuollutta työtä. Se osti nykyisen työn mahdollisimman halvalla ja myi sen mahdollisimman kalliilla. Näin syntyi voitto saksalaiselle yritykselle. Sen osakkeenomistaja oli henkilö, jolla ei ollut mitään tekemistä puutavaraliikkeen kanssa ja joka asui mahdollisesti toisessa maanosassa. Silti tämä osakkeenomistaja sai osingon ja sen seurauksena asunnon, ruokaa ja huvituksia, vaikka hän ei osallistunut vaivannäköön. Teikka kritisoi ajatuksissaan sitä, ettei voittoja ja veroja sijoitettu uuteen sukupolveen. Hän halusi turvallisuutta jälkeläisille. Sen olisi Lukuhullu-Täkyn mielestä taannut keskitetty ja järjestetty työ- ja tuotantotapa, vallitsevan sekasotkun sijaan. Uusi järjestelmä järjestäisi kaikille ihmisarvoiset asunnot, puvut ja ruokaa.
Pate Teikka oli kova työmies ja sakinpelaaja. Niiden ansiosta, ja mielipiteistään huolimatta, hän eteni urallaan. Teikasta tuli pienin mahdollinen tukkipomo, kymppi. Uudessa asemassaan Teikka otti usein kantaa yhtiön talouteen liittyviin seikkoihin. Hän joutui läheisiin tekemisiin ylempiensä kanssa. He katsoivat olevansa teollisuuden palveluksessa ja järjestävänsä maassa työtä ja toimeentuloa. Osin Teikka hyväksyi johtajien ajatukset, osin ei. Kun susiturkkinen yhtiön herra kertoi aina kulloinkin valittavan edullisimman vaihtoehdon olevan parhaan yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan kannalta, niin Teikka väitti vastaan. Hänestä etu ei toteutunut, koska niin paljon tavaraa tuotiin ulkomailta. Kahvi tuli merien takaa, ryyppy Virosta tai Saksasta, pukukangas Englannista, autot ja traktorit Amerikasta ja tupakan savukin oli ulkolaista. Tässä tuli myös näkyviin Pentti Haanpään harrastus valtiotieteeseen. Maan taloutta ja sen työntekijöitä tulisi suojella tulleilla ja tariffeilla. Niiden suojassa kehittyisi kotimaista teollisuutta työllistämään. Haanpää ei tuo romaanissaan esille kansakuntien väliseen vaihdantaan ja erikoistumiseen liittyviä etuja muuta kuin herrojen kautta. Toisaalta Haanpää osoittaa tällä valinnallaan, kuinka vaikeaa tavalliselle ihmiselle on ymmärtää talouden suuria kokonaisuuksia ja erityisesti kansainvälisyydestä tulevia suhdannevaihteluja.
1930-luvun alkupuolella meni Pohjois-Suomessa useita puutavarayhtiöitä konkurssiin. Yhtiön kiinnittivät erityistä huomiota kuljetuskustannuksiin. Toimiminen juuri ja juuri ns. nollarajan sisäpuolella aiheutti pitkistä etäisyyksistä johtuvia kustannuksia. Hankalat kosket nostivat kuluja, sillä niihin kasaantuvat puumassat vaativat paljon uittomiehiä. Pate Teikka oli työnjohtajana yhdellä pahimmista koskista, Rannankoskella. Uusi uittopäällikkö halusi säästettävän markkoja miesten lukumäärän kustannuksella. Teikka alkoi kehittää keksintöään. Se oli valmis seuraavalle uittokaudelle. Päällikkö kuitenkin epäröi laitteita, jotka ohjasivat vedet siten, etteivät ne kasanneet puita yhteen. Pelko johtui vastuunottamisesta. Teikka vakuutti laitteiden toimivan. Ja kun ne toimivat moitteettomasti, niin yhtiö säästi paljon markkoja ja tarvitsi vähemmän työntekijöitä. Yhtiön johtajat suunnittelivat käyttävänsä laitteita myös muissa pahoissa koskissa. Yhtiöltä Teikka sai konjakkiryypyn, työntekijöiltä vihat. Vaikka Teikka totesi teoriassa olevansa selvillä keksintöjen ja talouden välisestä suhteesta, niin henkilökohtainen kokemus oli hänelle kipeä ja kiusallinen. Teikka joutui noidankehään. Hän tunsi olevansa kahden voiman, työn ja pääoman, välisessä hankauksessa; kommunismin ja kapitalismin.
Vaikka Pentti Haanpää kirjoitti novellissaan reppuselkäisen miehen katuneen enemmän rahojaan kuin tappamaansa hevosta, niin Noitaympyrässä Haanpään näkemys kääntyy ympäri. Pate Teikan hahmossa Haanpää koki hevosten olevan viimeisiä ja heikoimmassa asemassa siinä arvoketjussa, joka johti metsästä puusta tehtyyn taloon, laivaan tai paperiin. Palkkojen pudottua ei työntekijöiden raha tahtonut riittää edes ihmisruokaan, saati eläimille. Metsämiehet vähensivät hevosten ruokaa ja lisäsivät niiden kuormaa. Taloudelliset syyt johtivat eläinrääkkäykseen. Teikka pyysi yhtiötä nostamaan sen verran palkkoja että hevoset eivät kärsi. Konttorista vastattiin että asia ei kuulu Teikalle. Hän otti yhteyttä poliisiin, joka totesi laittomuuden. Teikka sai potkut yhtiön maineen pilaamisesta. Haanpäästä hevoset olivat orjia, jotka uhrattiin talouden alttarille.
Potkut saatuaan Pate Teikka etsi työtä ja elantoa. Majapaikan hän sai lähes alkukristillisestä maatalosta. Teikka piti talon isäntää luontokappaleena, jolla ei ollut mitään ristiriitoja tai epäilyksiä. Isännällä oli kuitenkin isännän sielu, rengit olivat Teikalle kertoneet. Talossa Teikka tutustui kaupungista tulleeseen maisteri Raunioon. Hän oli pettynyt sivistykseen ja talousjärjestelmään. Yhdessä Teikka ja Raunio lähtivät erämaahan elämään luontaistaloudesta. Teikka huomasi ajan myötä, ettei karu luonto riitä elättämään monia ihmisiä, lisäksi hän kaipasi muiden seuraa. Kun uskonto eikä luontaistalous tuonut Teikalle vastausta kapitalismin kriisiin, niin hän loikkaisi Neuvostoliittoon. Sinne hän ei mennyt paremman järjestelmän vuoksi, hän tiesi jotain ja sitäkin hän epäili. Teikka meni rajan yli löytääkseen parempaa. Hänen unelmansa oli uuden sukupolven yhteistuotanto, kapitalismin korvaava uusi talousjärjestelmä.
Neuvostoliitto levitti propagandaa omasta erinomaisuudestaan. Suomeen kulkeutui lehtisiä ja rajan takaa lähettiin suomenkielistä radio-ohjelmaa. Neuvostoliitto värväsi erityisesti ammattitaitoista työväkeä. Kaiken kaikkiaan Neuvostoliittoon muutti noin 15 000 ihmistä. Heistä palasi laittomasti takaisin arviolta 2 200 henkeä. Laiton palaaminen oli hankalampaa kuin laiton muutto. Tästä johtuen on arvioitu, että useampi halusi tulla takaisin koettuaan Neuvostoliiton olosuhteet. Myöhemmin virallista paluulupaa haki noin 3 000 ihmistä. Luvan sai 350. Vain hyvin pienellä osalla Neuvostoliittoon muuttaneista oli syynä poliittinen kanta, kommunismi. Kommunisteiksi tiedetyt ihmiset eivät saaneet Suomessa yleensä lainkaan työtä. Siitä piti huolen Etsivä keskuspoliisi, nykyisen Suojelupoliisin edeltäjä. Valtaosa muuttajista lähti taloudellisten syiden pakottamana.
1930-luvun alun suuri lama meni Suomessa ohi nopeammin kuin monessa muussa maassa. Työttömyyden vaikutukset olivat kuitenkin hyvin suuret. Köyhyys ja nälkä olivat osaltaan seurausta kehittymättömästä sosiaaliturvasta. Erityisissä ongelmissa olivat monet perheet. Heidän oli vaikea siirtyä muualle työn perässä.
Pentti Haanpään Noitaympyrä sai ilmestyttyään vuonna 1956 hyvät arvostelut kautta lehdistön. Teosta arvostettiin poliittisesti oikeistosta vasemmistoon. Kirjaa luetettiin paljon taistolaiskommunistien opintopiireissä 1970 ja 1980-luvuilla.
