MDPV jo amfetamiinia suositumpaa

Tuesday, March 30, 2010
Arkadianmäki

Vaikeaksi ongelmaksi kasvaneen “design-huume” MDPV:n (metyleenidioksipyrovaleroni) suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Aine on parissa vuodessa ohittanut kokaiinin ja metamfetamiinin. Silti se on luokiteltu Suomessa lääkkeeksi. Aiheesta on keskusteltu julkisuudessa vuoden ajan ja siitä huolimatta ainetta ei ole onnistuttu luokittelemaan laissa huumeeksi. Helsingin huumerikosyksikön rikoskomisario Mika Raatikainen uskoo tilanteen pahenevan jos asialle ei pian tehdä jotain.

MDPV on tuotu markkinoille agressiivisesti ja tilanne on kehittynyt viimeisen kahden vuoden aikana nopeasti. Ensimmäiset viranomaishavainnot MDPV:stä tehtiin vuoden 2008 lopussa. Vuonna 2009 ainetta takavarikoitiin ja toimitettiin Keskusrikospoliisin rikostekniseen laboratorioon näytteiden lukumäärältä sekä painolta enemmän kuin kokaiinia tai metamfetamiinia. Ruotsissa MPDV on jo luokiteltu huumeeksi.

MDPV:n vaikutukset on rinnastettavissa kokaiiniin ja metamfetamiiniin.

- Aine vaikuttaa reseptoritasolla keskushermostossa saaden aikaan esimerkiksi stimulaatiota, euforiaa, hyperseksuaalisuutta ja unettomuutta. Haittavaikutuksiin kuuluu mielialan laskua ja ahdistuneisuutta kuten useilla muillakin huumausaineilla, kertoo Helsingin huumerikosyksikön rikoskomisario Mika Raatikainen.

Tuote on levittäjälleen ilmeisen tuottoisa?

- Aineen hinta katukaupassa on osapuilleen sama amfetamiinin kanssa, joskus enemmänkin. Se kertoo jotain aineen suosiosta. Käyttäjien määrä on varmuudella kasvussa. Jos asialle ei tehdä pian jotain on odotettavissa MDPV:n entistä voimakkaampi kasvu markkinoilla. Jos MDPV saataisiin luokiteltua samaan kategoriaan kuin amfetamiini, tilanne olisi rikostutkinnan kannalta selkeämpi, Raatikainen kommentoi.

Kuolintapauksista on puhuttu ja MDPV:n käyttöä käsittelevät kommentit verkossa ovat piirteiltään negatiivisia. Ovatko käyttäjät vaarallisia itselleen ja läheisilleen?

- Minkä tahansa tuntemattoman, eli pimeiltä markkinoilta tulevan aineen pistäminen suoneen tai muu nauttiminen on aina iso riski. Käyttäjät saattavat olla arvaamattomia ja aggressiivisia. MDPV:n vaikutuksen alaisena sekoilleita ja rikoksia tehneitä jää kiinni yhä useammin. Joidenkin käyttäjien kertoman mukaan MDPV saa aikaan pahempia “tilanteita” kuin amfetamiini, Raatikainen valottaa asiaa.

Viranomaisten on vaikea kontrolloida MDPV:n leviämistä, koska lääkkeeksi luokitellun aineen laittomasta myynnistä tai maahantuonnista saa vain lievät rangaistukset. Todellisuudessa myyjät ja maahantuojat saavat vain sakkoja tai ehdollista vankeutta. Tämä tekee koviin huumeisiin verrattavan aineen myynnistä huomattavasti riskittömämpää kuin esimerkiksi kokaiinin tai metamfetamiinin. MDPV:tä myydään kovien voittojen toivossa pienellä rangaistusriskillä.

Tarvittavaa lakimuutosta ei ole tehty ja tätä on perusteltu kansainvälisiin säännöksiin nojaamalla. Aineen pitäisi olla ensin EU:n tai YK:n huumausainelistalla. Keskustelun harjaanjohtavaksi todistaa hallituksen esittely esitykseksi muuttaa huumausainelakia HE 22/2008 vp.

Laissa säädettäisiin huumausaineen määritelmästä, joka edelleen perustuisi pääosin kansainvälisiin sopimuksiin.

- Lain 3 §:n 5 kohdan alakohdassa d on lueteltu eräitä huumausaineita “suoraan laissa”. Mikään ei nähdäkseni estä lisäämästä tähän luetteloon neljää kirjainta “MDPV”. Sen suuremmasta lakimuutoksesta ei nähdäkseni ole kysymys. Varmaan lakia säädettäessä on ajateltu, että pääsääntönä tulee olemaan kansainvälisten luetteloiden seuraaminen. Mikään ei kuitenkaan estä toimimasta itsenäisen valtion tavoin. Lakia voidaan toki muuttaa ja lisätä huumausaineisiin ihan “omakin” aine, Raatikainen tarkentaa.

Huumausainelakiin odotetaan muutosta kuluvan vuoden syksyllä. Kuukaudet tämän päivän ja toivotun lakimuutoksen toteutumisen välissä antavat ongelmille tarpeettoman pitkän aikaa kasvaa.

Artikkelin asiasanat: , , , , , , ,

Yksi kommentti artikkeliin “MDPV jo amfetamiinia suositumpaa”

  1. swormuh-tool

    oppineet paljon

    #10
Rss Feed Tweeter button Facebook button Digg button