Osakeseuranta 3 / 2010

Tuesday, March 30, 2010
Arkadianmäki

Arkadianmäki pyrkii etsimään pörssin hinnoitteluvirhettä kullekin yhtiölle. Analyysi perustuu yrityskohtaiseen funktionaaliseen tulonjakoon. Arkadianmäki arvio kuinka pitkä aika kuluu siihen, kun yritys pystyy ”kuolettamaan” osakkeen hankintahinnan funktionaalisesta tulonjaosta yritykselle tulevalla osuudella. Tämä analyysitapa tunnistaa nopeasti toimialojen ja kansantalouksien suhdannevaikutukset. Sen sijaan Arkadianmäen analyysi ei huomioi yrityksen taseeseen perustuvaa arvoa. Pörssi kykenee huomioimaan hinnoittelussaan paremmin taseisiin perustuvat seikat kuin tuloslaskelmien nopeat muutokset.

Arkadianmäki laskee arvionsa vuosikertomuksista sekä osavuosikatsauksista. Jossain tapauksissa tiedon epätarkkuus johtaa arvion tekemiseen. Osakkeen arvio perustuu analyysihetken pörssikursseihin.

Toivomuksia käsiteltävistä yhtiöistä voi lähettää palautteessa.

SRV-Yhtiöt vuosi 2009
Pörssikurssilla 6,23 euroa SRV:n osake kuoleentuu 14,2 vuodessa. Suositus: osake on kallis.

Cramo, vuosi 2009
Vaikka Cramo teki viime vuonna liiketappiota, on sen tekemä arvonlisäys huomattava. Cramon 13,62 euroon noteerattu osake kuolentuu 6,9 vuodessa. Suositus neutraali.

Ramirent, vuosi 2009
Ramirentin vuosi oli kilpailijaansa parempi tuloksen näkökulmasta. Ramirentin 7,67 hintainen osake kuoleentuu 4,9 vuodessa. Suositus:harkitse.

Fortum, vuosi 2009
Hyvin pääomavaltaisen ja huikean tuottavan Fortuminen ei henkilöstökuluista tarvitse kärsiä. Arvonlisäys sujahtaa siten pääosin yhtiölle ja omistajille. Tämä on huomioitu osakkeen hinnassa. 19,44 euron hinta kuolentuu 6,9 vuodessa. Suositus neutraali.

Neste Oil, vuosi 2009
Toiseen valtion yhtiöön Nesteeseen kannattaa sijoittaa arvonlisäyksen hinnoittelun perusteella. Neste Oilin osake, 12,83 euroa, kuolentuu 4,6 vuodessa. Suositus: harkitse.

Rautaruukki, vuosi 2009
Takana karmea suhdanne ja hirveä tulos. Arvonlisäys miinuksella, eli kuoletusaikaa ei viime vuoden perusteella voi laskea. Rautaruukin osake on arvioitava muussa valossa.

Outokumpu, vuosi 2009
Outokummun tilanne on täysin sama kuin Rautaruukilla.

Kemira, vuosi 2009
Kemira pärjäsi viime vuonna kohtuullisesti. Kuitenkin yhtiön osake näyttää olevan annin jälkeen hivenen aliarvostettu. Osakkeen hinta 8,20 kuolentuu neljässä vuodessa, jota aikaa kuitenkin yhtiörakenteen järjestely pidentää Tikkurilan eriyttämisen johdosta. Suositus on neutraali.

Digia, vuosi 2009
Digia teli viime vuonna monen muun tavoin miinusmerkkisen liiketuloksen. Kuitenkin arvonlisäystä jäi henkilöstökulujen jälkeen sen verran jäljelle, että yhtiön osake kuolentuu 3,87 vuodessa, hinnalla 4,87. Tämän vertailun edullisin osake.

Marimekko, vuosi 2009
Marimekon tuottavuus suorastaan romahti viime vuonna. Tulosta kuitenkin tuli, mutta osake muuttui kalliiksi. Hinnalla 11,07 euroa Marimekon osake kuolentuu 7,8 vuodessa, eli osake on kallis.

Aikaisemmat arviot

Arkadianmäki 2/2010
F-Secure, SSH, Stora-Enso, UPM Kymmene, M-real, Tieto, Ixonos, Copmtel, Etteplan, Pöyry.

Arkadianmäki 1/2010
Sanoma, Alma Media, Stockmann, Aspo, Huhtamäki, Kone, Ponsse, Finnair, Telia Sonera, Elisa.

Artikkelin asiasanat: , , , , , , , , ,

.

Rss Feed Tweeter button Facebook button Digg button