Täällä Pohjantähden alla tuotetaan enemmän kuin kulutetaan. Ja kuinka inflaatio vei Jussin rahojen arvon
Jo Väinö Linnan kirjan nimi viittaa yhteiskuntaan, jossa ei ole helpolla päästy. Vaikeuksia, suorastaan katastrofeja, ihmisille aiheuttivat sodat, kulkutaudit ja erityisesti luonnonolosuhteet. Niistä johtuen suomalaiset ovat kohdanneet nälänhädät suhteellisesti kovemmin kuin mikään muu eurooppalainen maa. Kun Koskelan Jussi tarttuu kuokkaansa ja vakuuttaa ” Ja to…os…ta se alkaa.”, niin Väinö Linna kuvaa hetkeä jolloin Suomi aloitti nousunsa kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi.
Linnan kuvauksessa on erinomaista se, että hän kykenee yhdistämään työn ja niukat pääomat kertoessaan arvonlisäyksen, bruttokansantuotteen syntymisestä. Eikä sekään riitä Linnalle. Taloudellisen ajattelun ytimeen liittyvässä seuraavassa katkelmassa hän syvällisesti yhdistää niin työn johtamisen kuin tekotapojen erilaisuuden. Lisäksi Linna osoittaa miten tärkeää on töiden järjestäminen, logistinen ajattelu. Kaikkea näitä kutsutaan liiketaloudessa reaaliprosessiksi. Tässä lainauksessa Linna kykenee esittämään reaaliprosessista seuraavan rahaprosessin paremmin kuin mikään oppikirja.
”Alma suhtautui työhön aivan eri tavalla kuin Jussi. Koko hänen päivittäinen työnsä tapahtui meluttomasti ja ilman näkyvää kiirettä. Hän meni ja tuli, toi ja vei, eikä hän tuntenut sellaista ahneutta ja valmiiksi saamisen halua kuin Jussi. Hän ei koskaan paneutunut työhönsä niin kokonaan kuin mies. Hän kulki askareillaan hyräillen itsekseen ja suunnitellen kuin ohimennen, mitkä työt sopivat kulloinkin yhteen. Kun haki jotakin, niin täytyi samalla viedä se mitä vietävää oli. Ja juuri tuosta arkisesta rauhallisesta harkinnasta johtui, että työllä oli siunausta. Kun hän pystytti kangaspuunsa, tapahtui kutominenkin kuin välityönä. Jokainen hetki mitä ei muualla tarvittu oli kutomista varten. Eteenpäin se on parikin lyöntiä, kun aikani siinä kiehutessa varrotessa menis muutonkin. Niin hän sanoi Jussille, joka ihmetteli, kun hän todellakin löi syöstävän muutaman kerran lävitse odotellessaan ruuan kiehumista. Ja elämän edellytykset lisääntyivät. ”Lisäarvoa” syntyi aina vain, sillä he tuottivat enemmän kuin kuluttivat.”
Kun modernissa yrityksessä rahan liikkeet näkyvät kirjanpidossa ja siitä johdetussa tilinpäätöksessä, niin Väinö Linna esittää saman asian käytännön kautta. Tämä kuvaus enteilee samalla tulevaa kehitystä. Lainausmerkeissä olevan lisäarvon Linna lainasi Karl Marxilta. Huolimatta Suomen maatalousvaltaisuudesta, ylittivät aatteet rajoja, ja muiden oppisuuntien kanssa maahan levisivät myös vallankumoukselliset talousopit.
Niille muokkasivat tilaa yhteiskuntaan selvästi muodostuneet kerrostumat. Ylimpänä olivat kartanon herra ja pappi, heidän jälkeensä tulivat talonpojat. Talonpoikien alamaiset, torpparit olivat edellä heikoimmassa asemassa olevia muonamiehiä ja renkejä.
Linnan romaanissa Pentinkulmalle aatteita toi ensimmäisenä kaupunkilainen herrasväki. Vanhan papin hautajaisissa herrat puhuivat Wrightin ajatusten ja sosialismin kuuluvan teollisuusmaille. Suomen asia poikkesi siitä, ollen valtiollinen. Sosialismi lähti leviämään laajemmalle, kun kylän kansankoulun rakentamista tuli johtamaan rakennusmestari Hellberg. Hänen sanoistaan kiinnostuivat erityisesti torpparit. He olivat tiukemmin maassa kiinni kuin muonamiehet, jotka kykenivät helpommin muuttamaan pois nouseville teollisuuspaikkakunnille. Hellberg lainasi kirjoja räätäli Halmeelle. Kun papin rouva saapui Halmeille keräämään nimiä kansalaisadressiin keisarille, laittoi räätäli kirjapinonsa päällimmäiseksi teoksen ”Lyhyt johdatus Marxiin”.
Osaltaan aatteiden ja taloudellisten ajatusten erilaisuutta ruokki yhteiskunnan muuttuminen monimuotoisemmaksi. Linnan romaanissa muodostuu selvä palkansaajaluokka. Sitä edustavat Kivivuoret. He kykenivät palkkatuloillaan palkkaamaan tuuraajan taksvärkkiin. Myös työn ja pääoman yhdistävä yrittäjyys nousee romaanissa esille. Hevoskauppias Kiviojan poika ryhtyy liikennöijäksi. Romaanissa puhdasta pääoman etua ajavat papin rouva ja talollinen Töyry. He kokevat Koskelan vuokran olevan naurettavan pientä pääomatuloa, siksi molemmat haluavat sitä nostaa. Pääoman ja työn välinen ristiriita näkyy nuoressa Akselissa. Hän haluaisi vaikuttaa tasa-arvoisesti yhteisiin asioihin. Akseli purkaa katkeruuttaan Elinalle. Akselista ”ne” puhuivat omista asioistaan kuin ne olisivat Suomen asioita. Tekivät ”ne” mitä tahansa, niin se oli Suomen talouden etu. ”Ne” olivat säätyihin kuuluvia.
Valuuttana Täällä Pohjantähden alla on markka. Yhden markan pyysi Otto Kivivuori Koskelan Jussilta päiväpalkaksi muuraamisesta. Hevosen, Liisan, Jussi sai 145 markalla. Hevosen hintaan suhteutettuna räätäli Halmeen lahjoitus kansakoulun perustamisrahastoon on hyvin suuri, 250 markkaa. Tämä summa kalpenee pappilan menojen rinnalla. Kun rahat eivät tahtoneet riittää, niin rovasti laski neljän lisälehmän lypsävän 12 000 litraa vuodessa. Siitä määrästä meijeri maksoi 1 500 markkaa. Se raha riitti pappilan lasten koulunkäymisen kustannuksiin.
Nälkävuosien kokemukset olivat tehneet Koskelan Jussista paitsi raatajan myös itaran. Nuukuus ja varovaisuus kuvastuivat Jussin rahojen käsittelyssä. Ensin ne olivat pappilassa rovastin takana. Kun uusi torppa vaati hankintoja, Jussi otti rahat itselleen. Rahat olivat rovastilta saadussa sikarilaatikossa. Sen Jussi piilotti perunakellariin. Ajan myötä rahat siirtyivät porstuan peräkammarin lipaston laatikkoon. Perustettuun säästöpankkiin Jussi ei luottanut. Hän pelkäsi Mellolan sahan menevän konkurssiin ja kaatavan koko pankin. Jussilla oli runsaat rahavarat. Hän suunnitteli metsäpalstan ostamista. Sen hinnaksi Jussi arvio 10 000 markkaa. Hän itse aikoi koota siitä 8 000 markkaa ja lainata pankista loput. Se kuitenkin jäi.
Akselille Jussi antoi 100 markkaa, kun tämä otti vastuun torpasta. Heti Akselin isännäksi tulon jälkeen alkoi ensimmäinen maailmansota, jonka seurauksena Jussi piilotti rahansa välikaton täytteisiin. Pian Jussi sai huomata, että kaupasta loppuivat lamppuöljy, saippua ja siirtomaatavarat. Suomen markan arvon söi inflaatio. ”Tuhat markkaa ei kohta ollut mikään raha sielun hinnaksi. Molempien arvo aleni alenemistaan.”
Ensimmäisen maailmansodan aikana Suomi joutui osallistumaan Venäjän keisarin sotatalouteen, eikä seteleitä voitu lunastaa enää kullalla. Jussi ei voinut itse mitään kun hänen elämänaikaisten säästöjen arvo hupeni. Jussin ainoa onni oli etukäteen ostetuissa hautapaikoissa. Ennen ostovoiman romahtamista raha oli tuonut monia uusia asioita elintason noustessa. Pentinkulmalle tuli kirjoja, sanomalehtiä, räätälin tekemiä vaatteita, puhelimia, polkupyörä. Ja Jussin vihaama lakritsi. Siitä olivat lasten suupielet mustina, vaikka heillä ei aina ollut edes leipää.
Suhdannevaihtelut, nousu- ja laskukaudet vuorottelevat Linnan romaanissa. Heti sen jälkeen, kun inflaatio vei Jussin säästöt, seurasi taloudessa vahva nousukausi. Se syntyi sotaelvytyksestä. Venäjän keisari päätti maailmansodan alettua linnoittaa valtakunnan länsiosaa. Pentinkulmalle tuli rahaa työstä ja vieraan työvoiman ruokkimisesta ja majoittamisesta. Muutaman vuoden kuluttua edessä oli Suomen kansantalouden kaikkein syvin lama. Vuonna 1918 Suomen BKT romahti noin 20 prosenttia. Samana vuonna inflaatio kiihtyi huippuunsa ollen 238 prosenttia. Missään muussa maamme lamassa tuotanto ei ole pudonnut suhteellisesti yhtä paljon. Lamaan johtaneet syyt ja seuraukset ovat Linnan romaanin keskeinen sisältö. Samoin kuin se, että suomalaiset ovat oppineet jokaisesta lamasta ja jokainen lama on lisännyt yhteisöllisyyttä tietyn ajan verran. Laman jälkeen tulee aina nousukausi. 1920-luvun taloudellisesti hyvät vuodet suosivat Akselia ja Elinaa. He kykenivät paitsi koneellistamaan tilansa tuotantoa ja nostamaan tuottavuutta, myös maksamaan pois tilansa lunastusvelan. Akseli käytti rahaa eri tavalla kuin Jussi.
Linnan romaanissa alkavat hahmottumaan taloudellisen toiminnan yhteisöt. Kartanon paroni vaatii meijerin perustamista. Kun meijeri tuotti rahaa, niin niille tarvittiin pankki. Kylä sai oman säästöpankin ja osuuskaupan. Osuustoiminnalla voitiin kerätä perustamispääomat suurelta joukolta jäseniä. Ihmiset joutuivat tekemisiin myös osakeyhtiöiden kanssa. Suljetussa talousjärjestelmässä niillä oli mahdollisuuksia muodostaa kartelleja. Sen sai Akseli kokea 1920-luvun lopulla myydessään metsää. Mellolan sahan perijä tarjosi hinnan, jonka Akseli hylkäsi. Mutta kun kaikki muut kartellirenkaaseen kuuluvat yhtiöt olivat valmiita maksamaan vielä vähemmän, piti Akselin hyväksyä tarjous. Väinö Linna esittää asian niin kuin se on, hinnan talouden tehottomuudesta maksoivat tavalliset ihmiset.
Väinö Linnan romaanin suurenmoisuutta talouden kuvaajana osoittaa hänen kykynsä nähdä tulevaisuuteen. Apunaan Linna käyttää Janne Kivivuorta. Hän suututti Koskelan Akselin suhtautumalla innottomasti ja kylmäkiskoisesti torpparivapautukseen. Kivivuoren mielestä kartanoa olisi pitänyt suurentaa, eikä pienentää. ”Tehtaita, tehtaita, jotka voisivat niellä tämän rääsykansan kaupunkeihin.” Janne Kivivuoren mielestä vika ei ollut työläisissä, vaan herroissa: ”Niitä syytetään vallanhimosta … mutta kun niiltä puuttuu sekin. Mokomat paskat.”
Kivivuoren ja Koskelan välillä näkyy menneen ja tulevan ero. Koskelan maannälkään vaikuttivat kollektiiviset kokemukset nälästä ja niistä kurjista vuosista joiden aikana hänen isänsä joutui pappilaan. Koko Akselin elämä oli ollut maanomistajien vihaamista, erityisesti papin. Lisäksi hänen omat kokemuksensa sisällissodasta ja sen jälkeisestä vankeudesta korostivat maanviljelyä nälän torjumiseksi. Koskelan ja Kivivuoren tapaamisessa kohtasivat myös agraari-Suomi ja teollisuus-Suomi. Siinä Väinö Linnan kaukonäköisyys huikaisee. Nykyistä maailmanlaajuista talousjärjestelmää rakennetaan kiinalaisiin kaupunkeihin. Niiden tehtaisiin työntekijät tulevat maaseudulta.
