Tulonsiirtoja haluavat kaikki poliitikot

Tuesday, March 30, 2010
Vanha Vihainen Mies

Ei mikään ole suomalaiselle poliitikolle niin mukavaa kuin kuluttaa toisen rahoilla, tai jakaa toisten rahoja toisille. Helsingin Sanomissa kirjoitettiin noin kuukausi takaperin asuntotulosta. Tällä tarkoitetaan näkymätöntä oletettua hyötyä siitä, että ihminen asuu omistusasunnossa. Hesarin jutussa kerrottiin ekonomistien löytävän paljon perusteita asuntotulon verottamiselle. Hesari ei kertonut keistä ekonomeista oli kyse, eikä sitä mitkä ovat perustelut. Hesarin jutun henki se oli, että ei tarvitsekaan kertoa; kansa on niin tyhmää.

Vanha vihainen mies on suhteellisen varma kyseisen ekonomistiryhmän kahdesta jäsenestä. Toinen on asiaa jo aikaisemmin esillä pitänyt Juhana Vartiainen. Hän työskentelee nykyisin Ruotsissa, joten ei sinänsä ole ihme mistä päin tuuli puhaltaa. Toiseksi ekonomistiksi VVM epäilee Jukka Pekkarisen. Hän ei nykyisen asemansa vuoksi voi noin vain heitellä asuntotulon verottamisesityksiä. Ehkä Hesarin vihjaileva sävy johtui tästä.

Tutkitaanpa hieman erästä Suomen luetuinta oppikirjaa: Pekkarinen-Sutela: Kansantaloustiede. Siinä käsitellään tulonsiirtoja (jossa asuntotulon verottamisessa on kysymys) sekä julkisten menojen rahoittamista julkisella velalla (sivu 220, 9. uud. painos). Molemmat, verottaminen ja velanotto sekä näiden varojen jakaminen ovat erityisesti Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen lempilapsia, samoin kuin kyseiset ekonomistit.

Kansantaloustiede-kirjassa oletetaan kotitalouksien rajakulutusalttiuden olevan 0,8. Eli kotitaloudet säästävät. Säästäminen on paha juttu, kuten seuraavassa tulee ilmi. Tämä säästäminen, tai jopa näkymätön raha, verotetaan ihmisiltä pois, eli niiltä joilla sitä on. Sen jälkeen lisätään julkisia kulutus- ja investointimenoja yhdellä miljardilla eurolla. Eli annetaan rahaa niille, joilla ei ole ja rakennetaan homekouluja tai korjataan niitä. Tästä seuraa Pekkarisen ja Sutelan mukaan tuotannontekijätulojen kasvu, kulutuksen lisäys ja kerroinvaikutus alkaa. Sen kaava on dY=(1/(1-MPC))xdG eli (1(1-0.8))x1 = 5 mrd euroa.

Tällä kaavalla on nyt todistettu kerroinvaikutuksen olevan saman kuin jos yksi miljardi olisi käytetty yksityisiin investointeihin, ei säästämiseen.

Sitten otetaan mukaan tulonsiirrot R. Ne kasvavat kotitalouksille vaikkapa velkarahoituksella yhdellä miljardilla eurolla. Koska edellä kerrottu rajakulutusalttius oli 0,8, niin kulutukseen menisi lainanotosta 0,8 miljardia euroa ja säästöön 0,2 miljardia euroa. Tästä saadaan kaava (1/(1-0,8))x0,8 = 4 miljardia euroa.

Ero edellisen kaavan tulokseen on siten yksi miljardi euroa. Tämä tarkoittaa, että näkymätön asuntotulo omista asunnoista, samoin kuin verojen alentaminen, johtavat kuitenkin säästämisen lisääntymiseen. Säästäminen estyy kun näkymätöntä tuloa vastaan laitetaan todelliset elinkustannukset. Tiivistettynä kyseessä ovat tulonsiirrot jonnekin, käytännössä kansanedustajien ja kunnanvaltuutettujen päätettäviksi. He pääsevät näin jakamaan oikeata, toisten rahaa tahoille, jotka nauttivat kuluttamisesta toisten rahoilla. Yhteiskunnalliset perustehtävät eivät vaadi asuntotulon verottamista, sitä vaatii oletettu talouskasvu.

Jokainen arvaa VVM:n asuvan omistusasunnossa. Lisäksi VVM inhoaa kuluttamista, tapahtuu se sitten omilla tai toisten rahoilla. Suuta ei syvässä taantumassa tule laittaa säkkiä myöten, mutta kun poliitikot kuluttavat aina kaiken rahan, oli aika mikä tahansa. Tulonsiirtoja suuntaan tai toiseen, etumerkkiä vaihtaen, tarvitsevat poliitikot.

Äijäinflaatio vauhdissa

VVM on kulutustottumuksiltaan kaukana terveysihanteista. Nyt VVM:n on kuitenkin pakko muuttaa tapojaan. Niissä elintarvikkeissa joita suomalaiset miehet ovat ikiaikaisesti nauttineet, on tapahtunut jotain kauheaa. Nimittäin äijäruoan hinta on lähtenyt lentoon. Ensimmäisen muutoksen VVM huomasi S-Marketin hyllyssä. Oikein kunnolla rasvaisen Vaasan Leipomon lihapiirakan hinta oli noussut 1,20 eurosta 1,50 euroon. Hieman myöhemmin, muutaman päivän sisällä, VVM:n viikoittain nauttima hot dog kahdella Wotkinin nakilla oli noussut Hakaniemen metrotasanteen Primulan myymälässä 2,20 eurosta kolmeen euroon. Saman kovan kolauksen aiheutti Kurvin Grillin tuplaporilaisen hinta. Se oli pompannut 3,50 eurosta neljään euroon. Kovat koettelemukset jatkuivat Kurvin Picnikissä. Siellä kinkkupanini oli kivunnut viidestä eurosta 5,40 euroon. Ja kaikki nämä hinnannousut tapahtuivat aikana, jolloin inflaation väitetään olevan olematonta ja elintarvikkeiden jopa halventuneen.

Kun näihin välttämättömiin elintarvikkeisiin meni VVM:n lompakosta aikaisemmin 11,90 euroa viikossa, niin nyt hupenee13,90 euroa. Äijäinflaatio on siten (13,90–11,90)/11,90×100=16,8 %. Tämän kattamiseksi ei riitä EK:n linja eikä eläkeindeksi, jostain kompensaatio pitäisi saada. VVM:llä on omasta mielestään subjektiivinen oikeus perinneruokien nauttimiseen ilman tulonsiirtoja elintarvikeliikkeiden omistajien voittoihin.

Artikkelin asiasanat: , , , ,

.

Rss Feed Tweeter button Facebook button Digg button