Kilven Alastalon salissa kootaan pääomia ja jaetaan riskiä
Volter Kilven Alastalon salissa on valittu Helsingin Sanomien kyselyssä Suomen itsenäisyysajan parhaaksi romaaniksi. Se kertoo tapahtumista kuuden tunnin kokouksesta, jossa perustetaan yhtiö parkkilaivan hankkimiseksi. Kirja on tehty ajastusvirtatekniikalla. Lisäksi romaanissa on käytetty rikasta, mutta monin paikoin vaikeasti luettavaa kieltä. Volter Kilpi kuvaa sitä aikaa, jolloin ihmisille tuli kansainvälistymisen lisääntyessä lisää nautintoja ja uusia sanoja kieleen. Ihmiset joivat kahvia ja tekivät misteikkejä.
Suuremmassa mittakaavassa Kilven romaani kertoo Suomen integroitumisesta maailman silloiseen talousjärjestelmään. Englannissa jo 1700-luvun puolella alkanut teollinen vallankumous kiihtyi. Suomalaista puuta tarvittiin teollisen toiminnan laajentuessa. Englantilaisten terästä ja hiiltä käytettiin uusiin teknisiin keksintöihin, joista eniten vaikutti höyrykone. Niiden aikaan saama talouskasvu kiihdytti myös puun, sahatavaran kysyntää. Suomen alue alkoi tulla niin sanotun nollarajan piiriin. Sen sisäpuolelta kannatti kuljettaa puuta sinne missä oli kysyntää. Volter Kilpi kuvaa samalla myös talouden vapautumisen, liberalismin, alkua Suomessa.
Vaikka kirjassa kokous pidetään maaperällä, niin monet asiat tapahtuvat merellä. Vielä 1850-luvulla suomalaisten purjehtijoiden piti vältellä Englannin laivastoa. Se oli purjehtinut Suomenlahdelle ja Selkämerelle Krimin sodan aikana, sodan joka tunnetaan myös Oolannin sotana. Toinen välttelyn kohde oli tulli. Ainoa tullivapaa tuote oli suola. Sitä sai tuoda vapaasti 80 tynnyriä. Laivanvarustajat salakuljettivat erityisesti sokeria. Tuttuja satamia kapteeneille olivat Tukholma, Tallinna, Viipuri, Lyypekki ja Hull.
Alastalon saliin oli kokoontunut parisen kymmentä kustavilaista laivanvarustajaa ja talollista. Heillä oli jo entuudestaan kokemusta yhteisistä laivoista. Uutena tavoitteena oli pääomien kerääminen kolmimastoisen parkkilaivan rakentamiseen. Ajatus aikaisempaa suuremman aluksen rakentamisesta oli Herman Alastalon. Hän oli pohjustanut hanketta jo etukäteen. Erityisen tärkeää hänelle oli saada mukaan pitäjän vahva mies Efram Langholma. Tämä kun oli aina ensimmäinen, niin kirkon penkissä kuin syömään mentäessä. Langholman johtavaa asema pönkitti hänen varallisuutensa. Toinen hankkeelle tärkeä henkilö oli Alastalon naapuri ja kumppani Härkäniemi. Alastalo halusi sitoa myös vastarannankiisken, Petter Pukkilan yhteiseen hankkeeseen. Poikkeus laivanvarustajien joukossa oli Taavetti Lahdenperä. Hänen metsässään humisivat parhaat puunrungot, joita tarvittiin laivanrakentamiseen. Nämä viisi, yhdessä kapteeniksi kaavaillun Janne Pihlmanin kanssa, tulivat merkitsemään hieman päälle 50 prosenttia parkkilaivan osuuksista.
Kustavilaisten jo omistamat laivat alkoivat käydä pieniksi. Pienet alukset saivat aina vain huonompia rahteja. Ja jos aikoi pidentää merimatkaa, niin siihen tarvittiin järeämpi alus. Herman Alastalo oli selvittänyt että parkki pitäjään rahaa seilaa. Hänen vaikeana tehtävänä oli saada parinkymmenen miehen lompakko mukaan. Rahaa pitäjän miehille oli kertynyt ”kun Herra lahjoitti meille engelskan sodan”. Sota kun nosti sokerin hinnan korkealle. Silloin Alastalo oli haistanut, että se oli kuunari, joka rahaa seilasi. Hän rakensi yhdessä naapurinsa Härkäniemen kanssa kaksi kuunaria. Mutta niin, että molemmat omistivat puolet kummastakin. Näin he jakoivat riskin. Kuunareita oli muillakin kustavilaisilla. Niillä he keräsivät rahaa Lyypekin ja Kronstadtin väliseltä reitiltä. Syksyllä laivat myytiin ahvenanmaalaisille ja talven kuluessa laivanvarustajat rakensivat kaksi uutta ja parempaa seuraavaa kautta varten. Alastalo oli huomannut, että paremmat laivat eivät Bornholmin kohdalla pitäneet kurssia Lyypekkiin, vaan kaarsivat Juutinraumaa kohden. Alastalo oli nähnyt sekä suomalaiset ja ruotsalaiset laiturit täynnä lankkutapuleita. Alastalo pohti, ettei lankkuja osta köyhä sakemanni, joka tarvitsee lankuista vain päät. Lankut osti engelsmanni, jolla oli hiiltä. Jokainen ruumaan kannettu hiilikori kasvatti pencesta shillinkiä ja shillingistä puntaa.
Alastalo selitti naapurilleen: ”Me, jotka itse olemme rahaa pidelleet, me tiedämme, että raha on pyöreä ja että se on pyöreä sitä varten, että se kierisi, ja että se kierii sitä varten että se sikiäisi”.
Herman Alastalon hankkeen tiellä oli erityisesti Peter Pukkila. Hänen luonteensa nappasi nopeasti kaikkea, ilman miettimistä. Samalla hän halusi olla pitäjässä tärkeämmässä asemassa. Pukkila kadehti Alastalon vaurautta. Pukkilalle olisi kelvannut asema, jossa hän olisi parkkilaivan keulamies. Siksi hän yritti vastustaa koko hanketta. Pukkilalle oli luonteensa vuoksi sattunut monta haaveria. Hän oli kerran joutunut karille juuri vesille lasketulla laivalla. Haaveri tapahtui kotivesillä ja monet kulkivat ohi Pukkilan kärvistellessä karilla päiväkausia. Vaikka Alastalo tunsi Pukkilan, niin ei hänkään malttanut aina mieltään. Pitäjän ensimmäinen, Langholma joutui asettelemaan sopua. ”Riitelette ja repelette kuin kaksi kukonpoikaa samaa suolinkaista kumpikin päästää.” Torailu alkoi uhkamaan koko hanketta.
Kun tunnelma salissa oli kiihtynyt, ryhtyi Härkäniemi ”myyntipuheeseen”. Siinä kerrottiin Vaasan Villestä, jolla oli fregatteja kymmenessä satamassa. Aina ei ollut niin. Ville ajatteli suuria: Kahvin lastauttamista oman laivan ruumaan Rion laiturilta. Valtameripurjehdukseen tarvittiin riittävän suuri laiva. Villestä killinki oli pieni lantti. Omalla fregatilla ja kirjoituspöydällä Ville aikoi kasvattaa riksikasan tapuliksi. Villen fregatti, Albatross, rakennettiin hänen kotikunnassaan Närpiössä. Osa rahoituksesta tuli vuosien säästämisestä, osa Vaasasta otetuista lainoista. Närpiöstä Ville hankki laivaansa kapteenin. Hän oli Villen rippikoulutoveri, äärimmäisen kitsas Kalle. Juuri kun Albatross oli lähtemässä maailman merille, huusi Ville ”Ja seilaa sitte palatessa kahvilasti Riosta laivan laskuun!” Parin kuukauden päästä Ville alkoi odottaa kapteeniltaan postia. Aika kului, mutta laivasta ei kuulunut mitään. Velkojat veivät Villeltä mitä saivat, ja hän joutui apulaiseksi kaupan tiskin taakse. Ville kävi joka päivä satamassa katsomassa, mutta Albatrossia ei näkynyt.
Seitsemän vuotta oli kulunut. Ville kävi edelleen satamassa. Lokakuun harmaana päivänä Albatross oli kuin olikin palannut. Fregatti on huonossa kunnossa. Laivan purjeet olivat harmaantuneet ja sen kylki huusi tervaa. Ville nostettiin köydellä kannelle, laivassa ei ollut enää edes tikkaita.
Villen kiukku kohdistui kapteeniin. Kinojen jälkeen Villelle paljastui, että kapteeni oli kerännyt hänelle kaksi arkullista rahaa. Toinen arkuista oli tehty tikkaiden astinpuista. Lisäksi laiva oli täydessä kahvilastissa. Seikka mitä Ville ei ollut kiihdyksissään huomannut. Albatross oli seilannut kaikilla merillä. Kapteeni oli niin pihi, että hän ei raaskinut kirjoittaa laivanvarustajalle. Ei vaikka Kap Hornissa ”ryssän konsuli” oli kertonut, että laivaa oli tiedusteltu monta kertaa. Kallen mielestä oli turha ottaa yhteyttä, koska he olivat kotimatkalla. Kun Ville kysyi miksi he olivat nyt tulleet, niin kapteeni kertoi syyksi raha-arkkujen täyttymisen, muuten hän ei olisi palannut.
Kun laivanvarustajalle selvisi hänen varallisuutensa koko, niin hänestä tuli kuin ruhtinas ikään. Ville kätteli miehistöä ja hän lupasi kaikille kahden kuukauden ylimääräisen palkan tuliaisiksi. Ville osasi yhdistää myös työn ja pääoman. Hän halusi pitää kovilla olleen miehistönsä. Sille Ville lupasi uusia etuja, jos he jäävät hänen laivoilleen. Kallelle Ville lupasi päällikkyyden kasvavan laivastonsa uusimmassa aluksessa. Kun pääoma oli kiertänyt maailmaa seitsemän vuotta, niin se palasi kasvaneena kotiinsa. Villen kohonnut pääoma sai aikaan Vaasan seudulla uutta talouskasvua. Laivoja rakennettiin lisää ja purjeompelimoita perustettiin.
Härkäniemen jutun jälkeen tunnelma salissa keveni ja Alastalo levitti parkkipaperit pöydälle. Parkin peruskirjassa retarit ja rehelliset laivanvarustajat Kustavin pitäjästä perustivat avoimen yhtiön. Jokainen merkitsijä sitoutui varojensa vakuudella ja osamääränsä väellä rahassa tai luonnon suorituksissa suorittamaan tarvittavat kulut. Ensimmäisenä osansa merkitsi mahtimies Langholma. Hänen osuutensa oli yksi kahdeksasosa. Saman verran merkitsivät Alastalo ja Härkäniemi. Yhden kuudestoistaosan merkitsijöitä olivat Pukkila, Lahdenperä ja Janne Pihlman. Viimeksi mainitusta Alastalo suunnitteli itselleen vävyä ja kapteenia laivaan.
Kun parkkilaivan peruskirjassa oli riittävästi nimiä, niin Alastalon, Pukkilan ja Härkäniemen valtasi riehakkuus. Siihen vaikutti kokouksen aikana nautittu alkoholi. Langholmaa tämä häiritsi. Hän määräsi: ”Jos toimissa pitemmälle mennään, niin sovitaan niistä Langholman salissa: Siellä tuodaan totilasit pöytään vasta, kun paperit on korjattu laatikkoon!” Langholma kuitenkin kiittää lopussa Alastaloa: ”Sinä, Herman, marjamaat olet ennekin näyttänyt ja mansikanpunaiset osoittanut aidan takana.” Kuusituntinen kokous päättyi ja peruskirjan allekirjoittajat siirtyivät syömään.
Tapahtumat Alastalon salissa kuvaavat hyvin sitä liike-elämää, jota nykyäänkin eletään. Johtajuustutkimuksien perusteella näyttää siltä, etteivät hyvin menestyvien yritysten johtajat tee mitään erityistä: He juttelevat, pelaavat golfia ja delegoivat. Volter Kilpi tuo esille aivan saman inhimillisen puolen. Vaikka piippua valitaan kymmenien sivujen verran, niin ajatukset raksuttavat koko ajan. Päätöksenteon hetkellä ne käyvät jopa ylikierroksilla. Kilpi tuo esille hienolla tavalla ihmisten erilaisuuden, mutta myös peruspiirteet. Toiset haluavat yhteistä hyvää, toisilla ahneus ja kateus ovat liikkeelle panevia voimia. Ja koska romaanissa on päätöksenteossa mukana raha, niin sitä haluaisi jokainen lisää. Kilven 800-sivuinen romaani kiteytyy yritystoimintaan: Pääomien syntyyn, niiden keräämiseen, liiketoiminnan harjoittamiseen ja sen rahoittamiseen sekä riskin huomioimiseen. Lopullisena tavoitteena on tuoda rahaa kotipitäjään ja vaurastua.
Volter Kilven romaanilla on vastine todellisuudessa. Kyseinen parkki, nimeltään Kaitainen, rakennettiin Taivassalon Kaitaisissa vuosina 1865 -66. Se oli 38,3 metriä pitkä ja 9,2 metriä leveä. Siihen hankittiin ankkuripelit Englannista ja takila Pietarista. Laivan viimeistely tehtiin Turussa Crichtonin telakalla. Parkki törmäsi neitsytmatkallaan Viipurista Amsterdamiin hollantilaiseen sokerilaivaan. Törmäyksestä seurasi huomattavia vaikeuksia, jotka rasittivat laivanvarustajia. Hollantilaiset vaativat hyvitykseksi rahamäärää, joka vastasi kolminkertaisesti Kaitaisen hankintahintaa. Meriselitysten jälkeen Kaitaisen kapteeni todettiin syyttömäksi.
Perustetusta yhtiöstä omisti yksi suku kolmanneksen. Kaikkiaan osakkaita oli yli kaksikymmentä. Joukossa oli myös piensijoittajia. Parkki Kaitaisen rakentaminen maksoi 14 271 ruplaa eli 57 000 silloista markkaa. Investointi oli hyvin kannattava. Vuosien 1866 -77 kuluessa voitonjaot yhtiöstä omistajille olivat 147 778 markkaa. Laiva myytiin vuonna 1885 Korppooseen.
