Piilossa pysyvät moraalittomat ihmiset
Lumien sulaessa on Helsingin kaduilta ja puistoista paljastunut hirveä määrä koirien ulosteita. Koska Vanhalla Vihaisella Miehelläkin on koira, niin vertailun tekeminen lumettomiin talviin on helppoa. Kun maa on paljas, niin suurin osa koirankusettajista korjaa karvaturrinsa kiinteät ulosteet. Lumen ollessa maassa, ne jätetään liian usein hankeen. Luulevatko nämä moraalittomat ihmiset lumen hoitavan jätehuollon? VVM on sen verran päässyt näkemään koiraihmisten erilaisuuksia, että velvollisuutensa laistajat ovat suurimalta osin nuoria naisia. Mitä pienempi nainen ja mitä suurempi koira, niin sitä useammin muut tarpovat koiranpaskassa.
Eräs piilossa pysyvien moraalittomien ihmisten toimintatapa tuli hyvin esiin Marja Tiuran tapauksessa. Sen yhteydessä Arto Merisalo kertoi hänelle soittaneen monen pirkanmaalaisen kokoomuslaisen ja varoittaneen Tiurasta. Sitä ei kukaan tietenkään kerro keitä soittelijat ovat. Myös VVM:llä on kokemusta näistä soittelijoista. Heitä on ilmaantunut aina silloin kun VVM on julkaissut jotain: kirjan tai artikkelin ja kun VVM siirtynyt uusiin tehtäviin. Soittajien motiivina on yleensä kateus tai viha. He haluavat niiden perusteelta mustamaalata toisia ihmisiä. Mustamaalattu ihminen yleensä on itse ansainnut toisten kateuden ja myös vihan. Kun kuitenkin on olemassa myös rehellisiä ihmisiä, niin nämä piileskelijät joskus myös paljastuvat.
VVM:n kokemusten mukaan heitä yhdistää ainakin seuraavat seikat: saamattomuus, epäonnistuminen omassa työssä, vallan- ja rahanhimo, poliittinen nuorisotoiminta ja toimiminen järjestöissä ja yhdistyksissä. Tarvittaessa ja todistettavasti VVM voisi nimetä monta hakaniemeläiseen ay-rälssiin kuuluvaa piileskelevää moraalitonta ihmistä, jotka jakavat auliisti puhelimitse omia näkemyksiään. Parhaimmassa tapauksessa he pääsevät jälkikäteen kehumaan ”varoitin jo etukäteen”.
VVM on suorittanut asian tiimoilta kvantitatiivista tutkimusta. Sen perusteella järjestöjen ja yhdistysten organisaatioissa on suunnilleen saman verran moraalittomia piileskelijöitä kuin Helsingissä on tällä hetkellä koiran paskapökäleitä.
Edellä kerrottu ei tietenkään valkaise Marja Tiuran tai monen muun Nova Groupilta rahaa ottaneen poliitikon imagoa, eikä myöskään Arto Merisalon. Koska harva lukija seurasi VVM:n nettisivuja viime vuoden lokakuussa, niin lainaan tähän silloin julkaistun tekstin uudestaan.
”Eduskunnan lisärakennuksen nurkalta on matkaa Arkadiankadun yli kaupparekisteriin alle sata metriä, siis toistan: alle 100 metriä. Vanha vihainen mies taittoi tämän matkan, joka oli jäänyt laiskoilta ja/tai tyhmiltä kansanedustajilta tekemättä tai teettämättä. Kaupparekisteri on avoin julkinen arkisto, johon kuka tahansa voi mennä.
Kaivoin vaivatta esille Nova Groupin tilinpäätöstiedot. Viimeisimmät olivat vuodelta 2007. Tietoja löytyi lisäksi monelta edeltävältä vuodelta. Taskulaskimella tekemäni tilinpäätösanalyysi ennakoi niin kutsutuilla Z-luvuilla Nova Groupin konkurssia. Liikevaihtoa Nova Group oli tehnyt 6,1 miljoonaa euroa. Vaikka yritys oli hyvinkin tuottava, niin rahanjaon on ulkopuolisenkin helppo huomata olleen holtitonta. Tästä myös tilintarkastajat huomauttivat sisäpiirilainoihin puuttuen. Rahaa oli jaettu niin paljon ulos, että vakavaraisuus oli alle kuusi prosenttia, siis toistan: alle 6 prosenttia.
Näillä luvuilla ei kukaan rahoittaja olisi firman kelkkaan hypännyt. Viitisen kymmentä kansanedustajaa tai -ehdokasta hyppäsi. Tavallinen kansalainen kurkkaa aina lahjahevosen suuhun. Miksi rahaa ottaneet eivät tätä tehneet? Tämä on avoin kysymys. Nova Groupin taloustiedot ennen vuotta 2007 olisivat kertoneet liki samat asiat yhtiöstä. Tiedot olivat siten avoimesti käytettävissä reilusti ennen vaaleja.”
Kuka kertoisi Merisalosta varoitetun etukäteen? Vastauksia tähän kysymykseen sekä etukäteisvaroituksia Arkadianmäki ottaa vastaan alla olevan viestilaatikon kautta.
Entä kuka varoittaisi koiranpaskasta ennen kuin siihen astuu?


