Songkran – viheliäinen vesijuhla

Monday, April 26, 2010
Nainen Bangkokista


Nainen Bangkokissa on huumorintajuton ilonpilaaja. Siinä vaiheessa kun niskaani kaadettiin ämpärillinen vettä ties kuinka monennen kerran, kirosin thaimaalaisten uuden vuoden, Songkranin (13.-15.4.) vieton alimpaan helvettiin.

Alunperin Songkran-juhlassa nuoret osoittivat kunnioitustaan vanhempiaan kohtaan valuttamalla tuoksuvaa vettä vanhempiensa ja isovanhempiensa käsille. Samalla heidän omat pahat tekonsa ja ajatuksensa huuhtoutuvat pois. Aikuiset vuorostaan pirskottivat vettä lasten ja nuorten päälle toivottaen hyvää ja onnellista tulevaa vuotta.

Nykyään Songkran on koko kansan vesisota, jossa pienillä vesipyssyillä ei pärjää. Mitä jykevämpi vesitykki, sitä hauskempaa on. Vesiletku on aseista paras, sillä saa läpimäräksi hetkessä.

Bangkokin vesisota alkoi Songkranin aattona, jolloin muun muassa Nanan ja Khao Sanin alueet muuttuivat neljäksi päiväksi helvetillisiksi taistelutantereiksi. Katujen varsille johdettiin vesiletkuja ja tuotiin vesisaaveja. Armoa ei tunnettu. Kaikki ohikulkijat kasteltiin surutta ja kasvot sotkettiin jollain mönjällä. Lompakot, kännykät ja kamerat piti laittaa vesitiiviisiin pussukoihin. Sukeltajien käyttämä ocean back oli erittäin kätevä.


Buddhatkin putsataan

Muualla Bangkokissa oli hiljaista, sillä suurin osa oli lähtenyt Songkranin viettoon maakuntaan perheidensä ja sukulaistensa luokse. Songkran on thaimaalaiselle perhekeskeiselle elämäntavalle tärkeä juhla, jolloin vahvistetaan perheen yhtenäisyyttä viettämällä aikaa yhdessa, vaikkapa leikkimällä vesisotaa.

Songkran alkaa aattona, jolloin kodit, temppelit, julkiset paikat ja rakennukset siivotaan putipuhtaiksi, jottei vanha kuona toisi huonoa onnea. Uuden vuoden aamuna thaimaalaiset menevät temppeliin ja vievät mukanaan munkeille ruoka-almuja. Kolmantena päivänä pukeudutaan uusiin vaatteisiin, jonka ajatellaan tuovan hyvää onnea. Vanhat vaatteet ja roinat on tapana polttaa. Neljäs päivä on pyhitetty esi-isien palvontaan ja vanhempien kunnioittamiseen. Tätä perinteistä puolta nainen turistina ei tietystikään päässyt näkemään, mutta sitäkin vielä vaalitaan muun juhlinnan lomassa.

Juhlien arvellaan saaneen alkunsa pohjoisesta, nykyisen Myanmarin alueelta. Songkrania juhlitaan koko Kaakkois-Aasian alueella Intiasta Vietnamiin. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sen riehakkaampi ja monipäiväisempi juhla on.


Kanchanaburissa eli Kwai-joella päivä alkoi aina riehakkaalla kulkueella, jossa perheet ja kaveriporukat ajoivat lava-autoilla ympäriinsä kastellen kaiken mennessään. Auton lavoille oli roudattu valtavia vesisaaveja, joissa vesiaseet täytettiin. Thaimaalainen rokki pauhasi joka puolella ja nuoret nytkyivät transsinomaisesti musiikin mukana. Kanchanaburissa juhla kesti neljän päivän sijaan koko viikon.

Pattayalta, jossa Songkrania vietetaan viikkoa muuta maata myohemmin, löytyivät tehokkaimmat vesitykit – muoviputki, joka täytettiin vedellä ja sitten truutattiin vettä valtavalla paineella. Osuma teki jopa kipeää. Nainen sattui Pattayalle onnekkaana päivänä, jolloin rankkasade, ukkonen ja viielä ilma hyydyttivat vesisodan tyystin.

Riehakkainta oli Yangonissa, Myanmarin pääkaupungissa, jossa juhlat äityivät pommi-iskuiksi, joissa kuoli useita kymmenia myanmarilaisia. Iskujen arvellaan liittyvän tuleviin vaaleihin. Myanmariahan on vuodesta 1962 lähtien hallinut sotilasjuntta.

Itku pitkästä ilosta


Vesijuhlaahan ei vesiselvänä kestä. Suoraan sanottuna koko Thaimaa on viikon kännissä. Matkustin Songkranin aikaan junalla parin tunnin pätkän, jonka aikana junahenkilökunta joi itsensä aikamoiseen laitamyötäiseen. Sukhumvitin katukauppiaista ei enää iltamyöhaisellä saanut selvää, kun viskisoodaa oli nautittu päivän mittaan riittävästi.

Yleensä thaimaalaiset suhtautuvat hillitysti alkoholiin, mutta nyt olutpullot ja viskisoodamukit olivat estottomasti esillä. Mutta kaikkein pahimpia olivat kuitenkin turistit, jotka vetivät överit jo heti aamusta.

Mutta ei se thaimaalaistenkaan turnauskestävyys ikuisuuksia kestä. Viimeiset päivät vedettiin sinnilla, hampaat irvessä, vaikka hauskuus oli loppunut jo kauan sitten.

Voitte varmaan arvata, mitä kännäilystä seuraa – paljon ruumiita. Songkranin aikana thaimaalaisia kuolee lähinnä rattijuopumuksen seurauksena. Tämän vuoden saldona taisi olla 361 kuollutta ja tuhatkunta loukkaantunutta.

Jos Nainen Bangkokista olisi huumorintajuinen hauskanpitäjä, olisi hän varmasti lähtenyt leikkiin mukaan, pitänyt hauskaa tiukkapipojen kustannuksella ja kirjoittanut tyystin toisenlaisen jutun. Mutta kun ei ole.

Artikkelin asiasanat: , , , , , ,

.

Rss Feed Tweeter button Facebook button Digg button