Yhteiskunta kesyttää seitsemän veljestä ja alkaa valaa kivijalkaa suomalaiselle kilpailukyvylle
Kustaa Vaasan päätökset 1500-luvulla vaikuttivat voimakkaasti Aleksis Kiven seitsemän veljeksen elämään. Kun Kustaa Vaasa asetti tavoitteekseen kirkon uudistamisen ja Rooman katolisen vaikutuksen vähentämisen, niin siinä häntä auttoivat paavinvallan arvostelija Martti Lutherin teesit. Jukolan Juhania ja hänen veljiään tuli koskemaan Lutherin näkemys, jonka mukaan jokaisen oli kyettävä lukemaan Raamattunsa itse. Se edellytti paitsi suomen kieltä, myös lukutaitoa.
Jo ennen seitsemän veljeksen syntyä, oli Ruotsin valtiopäivillä päätetty isojaosta vuonna 1757. Isojako oli maanviljelykseen liittyvä uudistus, jossa muodostettiin yhtenäisiä aloja maa- ja metsätalouden tuottavuuden nostamiseksi. Uudistus toteutettiin Suomessa seuraavien 50 vuoden kuluessa. Puulla ei sinä aikana ollut sitä suurta taloudellista merkitystä, joka sille myöhemmin tuli. Suurin merkitys oli maalla ja sen viljelyllä. Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, oli suuri juuri isojaosta johtuen. Talolla oli avaria metsiä, soita ja erämaita, sillä Jukolan isäntä otti osaksensa kulon polttaman metsän ja sai seitsemän kertaa enemmän kuin naapurinsa. He kun ottivat peltomaata. Veljesten synnyttyä kulon jäljet olivat kadonneet ja tilalle oli tullut tuuhea metsä.
1800-luvun Suomessa Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero olivat tilanteessa, jossa heihin vaikuttivat suuret, kauaskantoiset, kaukana tehdyt päätökset. Päätökset, jotka olivat hyvin voimakkaasti myös talouteen liittyviä. Raha ja talous välittyvät useassa kohdassa Aleksis Kiven romaania. Siinä näkyvät talouden yhdentyminen, integroituminen sekä raha, suhdanteet, investoinnit ja yritysten välinen kilpailu. Eikä Kivi unohtanut suhdanne-ennustajaakaan.
Ennen kuin kankean hampputukkaiset veljekset voitiin integroida muuhun yhteiskuntaan tuli heidän osata lukea. Jo romaanin alussa Aapo toteaa, että ”onhan laita, ettemme tunne A:takaan, aapisen ensimmäistä kirjainta, ja kuitenkin on sanantaito kristillisen kansalaisen välttämätön velvollisuus.” Juhani toteaa puolestaan, että on mahdotonta oppia lukemaan. Nuorin Eero näki enneunen. Se ennusti aapiskirjan kukon munivan Juhanille ahkeruuden ja viisauden palkinnoksi läjän karamelleja ja sokerin paloja.
Veljekset olivat sitä mieltä, että he eivät olleet lukutaidottomina pakanoita, vaan kristittyjä. Lautamies Mäkelä oli toista mieltä: ”Mutta aapiskirjasta täytyy teidän alkaa, päästäksenne kristillisen seurakunnan oikeiksi jäseniksi.”. Vaikka veljesten vastarinta ja sitä seurannut sulautuminen ympäröivään yhteiskuntaan vei kymmenisen vuotta, niin lukemaan oppimisen jälkeen protestanttinen etiikka toi taloudellista hyötyä ja veljesten elintaso nousi. ”Niin vuodet, jotka nyt seurasivat, saattoivat onnea ja menestystä Impivaaran taloon.” Ahkeruudesta tuli veljesten onnen lähde.
Rahaa Aleksis Kiven romaanissa käsitellään vain vähän. Lauri, joka halusi muuttaa metsän kohtuun ja myydä Jukolan, tiesi että ketuista ja susista sai nahkoja, nahkoista rahaa ja rahalla suolaa ja leipää. Kun veljekset tarvitsivat viinaa, joko lääkkeeksi tai juomaksi, niin sitä he saivat sitä vaihtamalla. Ensimmäisellä kerralla Juhani vanhimman oikeudella määräsi korvaukseksi tuopillisesta viinaa komeimman hirren Jukolan metsästä. Toisella kerralla Juhani lähetti Laurin Viertolaan mukanaan paras ketunnahka, sillä piti saada viinaa. Viinaa oli myös Eeron päässä, kun veljekset viettivät Impivaarassa ensimmäistä jouluaan. Juhani yllytti veljeään laulamaan. Eeron laulun sanoissa korostuu vaihdettavan tavaran arvo: ”Anjalanpellon markkinoilla oltta, viinaa juotiin, mustan härjän hinnalla nuo kihlakalut tuotiin..”
Toisaalta rahan puuttuminen johti seitsemän veljestä tekemään sellaista työtä, joka johti rahan ansaitsemiseen. Veljesten ammuttua 40 härkää Hiidenkiveltä, ei heillä ollut rahaa korvaukseen Viertolan isännälle. Veljekset päättivät raivata korpeen huhdan. Työ sujui viidessä päivässä. Työhön ryhdyttyä veljesten onni kääntyi. Kun aikaisempi laiskottelu ja juopottelu olivat johtaneet tappeluihin ja tulipaloihin, niin työhön ryhdyttyään veljekset saivat uhkaavan metsäpalon sammutetuksi. Aikaisemmin seitsemän veljestä olivat suhtautuneet kielteisesti siihen, että työn tulokset tulivat myöhemmin. Kun Jukolan sauna paloi, niin Juhanista sitä ei kannattanut uudelleen rakentaa, investointi, huoneenrakennus kun ei toisi lisää leipää.
Tori oli paikka, jossa ylijäämää vaihdettiin rahaan. Kun veljekset olivat päässeet maanviljelyssä alkuun ja metsään raivatut pellot tuottivat ylijäämää, niin he keittivät siitä itse viinaa. Mikkelinpäivän lähestyessä he päättivät lähettää Hämeenlinnaan rahallisen kuorman. Se piti sisällään tynnyrin rukiita ja kymmenen kannua viinaa. Niistä saatavilla rahoilla Simeonin ja Eeron piti ostaa rommia, puteliolutta, sillejä, nahkiaisia ja vehnäsiä. Kaupunkimatka venähti yli viikon mittaiseksi. Sen päätyttyä Eerolla oli taskussa sinne unohtamansa kuusi kopeekkaa. Toisen kerran Kivi mainitsee rahan nimeltä, kun Timo miettii rahallisen menetyksen suuruutta, jos hänen vaimonsa menehtyisi: ”Eihän, peijakas, kolmesataa ruplaa maksaisi tarpeiksi sitä vahinkoa, jos kuolis tämä akka; ei neljäsataakaan siinä piisaisi.”
Yksityisestä kulutuksesta, oikeammin säästämisestä, Aleksis Kivi kirjoitti käytännön läheisesti. Juhani manaa Simeonia, joka Hämeenlinnan matkalla myi ensin viinan krouvarille, ja osti sitten sen peräloroksi sekoitettuna kalliilla takaisin. Toisen esimerkin Kivi esittää Aapon suulla. Aapo kertoo muille kahdesta talosta. Niistä toinen vain vaurastui, toinen köyhtyi. Syy löytyi emännistä. Köyhtyvän talon emäntä laittoi kirnuamisen jälkeen puolet enemmän voita leivälle. Voi korostuu Kiven romaanissa. Olihan se tärkein vientituote, josta saaduilla tuloilla hankittiin viljaa.
Talouteen liittyviä sopimuksia Kiven romaanissa tehdään useita. Koska veljesten vanhemmat ovat kuolleet, joutuivat he määrittelemään keskinäiset suhteensa. Aapo oli kova neuvottelija. Ensin hän antoi Juhanille vallan astua isännäksi. Valinta heijastaa hyvin suomalaisen organisaatiorakenteen kehityksen alkuvaihetta, jossa senioriteetti merkitsi paljon. Aapo neuvotteli heti perään työsopimuksen. Sen perusteella veljekset tekevät talon työtä, syövät talon ruokaa ja saavat talon vaatteet. Työajasta sovittiin, että kuukauden ensimmäinen maanantai on omaa aikaa, paitsi kylvö- ja leikkuuaikana. Seitsemän veljestä solmivat merkittävän sopimuksen Jukolan tilasta. Sen he vuokrasivat nahkapeitturille kymmeneksi vuodeksi. Vuokra tosin jäi saamatta.
Liiketalouden periaatteita Kivi tuo esille kahden karvarin välisessä erossa. Toinen lopetti äkisti vastaanottamasta ja luovuttamasta nahkoja sunnuntaisin ja juhlapäivinä. Talonpojille oli tärkeää periaate ”yksi tie, kaksi asiaa”. Karvari menetti asiakkaansa toiselle, joka vaurastui. Köyhtynyt karvari sanoi asioiden olevan niin kuin on ja hänen itsensä jaksavansa niin kuin jaksan. Kiven kuvaus kertoo talouselämän rautaisista laeista. Asiakkaansa, logistiikkansa ja tuotantonsa hoitava kasvaa ja saa markkinaosuutta. Kilpailussa, syystä tai toisesta, häviölle jäävä joutuu tyytymään heikkoon kannattavuuteen ja uhkaan toiminnan päättymisestä.
Myös suhdanteet ovat Kiven romaanissa läsnä. Maanviljely, metsästys ja kalastus tuottivat suurimman osan BKT:sta, joten perussyy suhdannevaihteluihin oli sää. Mitä suuremmaksi seitsemän veljeksen omaisuus kasvoi, sitä enemmän suhdanteet heitä huolestuttivat. Kerran tuuli kääntyi äkisti pohjoiseen. Yö oli äänetön ja kylmä. Aamulla veljekset näkivät pellolla harmaan hallan. Runsaimman sadon tuottanutta aikaa he muistelivat kultaisena kesänä. Taantumat ja nousukaudet vaihtelivat. Tuomas teki havainnon, että hallattomia vuosia on enemmän kuin huurrepartaisia. Kunakin aikana on ollut omat ennustajat suhdanteille ja muille ilmiöille. Kiven romaanissa tämä rooli on Seunalan Annalla. Hänen henkensä käyskenteli kirkkaissa tienoissa ja pimeissä alhoissa. Anna ennusti nälkävuodet ja maailmanlopun.
Kiven romaani päättyy veljesten saavutuksiin järjestäytyneessä yhteiskunnassa, jonka jäseniksi he olivat integroituneet ja samalla tulleet vaihdantataloudesta rahatalouden piiriin. Tämän kuluessa myös metsälle on tullut hinta. Puutavaran kysyntä ulkomailta ulottui jo Suomeen. Lasten halutessa lisää valkeutta, vastasi Simeoni puun olevan kallista, eikä muuria voi koko ajan lämmittää kuten Vantaan rautapruukissa. Samalla hän uteli, että mistä puuta sitten saadaan kun metsät loppuvat. Kiven romaanin loppupuolella kuvastuu Suomen hitaasti alkanut teollistuminen.
Suomen talouskehityksestä Aleksis Kivi kuvaa romaanissaan sen, mille kansakunnan kilpailukyky on rakennettu: lukutaidolle, yhdentymiselle, investoimiselle ennen kuluttamista ja hyvälle hallinnolle lakeineen ja sopimuksineen. Mutta ennen kaikkea työlle, erityisesti aikana jolloin rahaa, saatikka pääomia oli niukasti.
