Vain 22 miljardia
Kreikka on suurimman kriisin keskellä koskaan ja me kaikki tiedämme, että se koskee myös muita Euroopan Unionin jäsenmaita sekä tahraa koko maailmaa. Hiljattain hallituksemme päätti tukea Kreikkaa pienellä 22 miljardin euron summalla. Saksan osa tuesta on Euroopan Unionin suurin.
Tällä hetkellä Saksassa on vireillä useita keskusteluja siitä onko tuki oikein vai väärin, hyvä vai paha, hyödiksi saajalle vai ei. Onneksi vaalit eivät ole turhan lähellä, koska muutoin asiasta tulisi oikea taistelu kaikkien puolueiden kesken.
Haluan kertoa jostain aivan muusta kuin luvuista ja politiikasta: On aika puhua heistä, jotka tulevat kantamaan vastuun ja joutuvat katsomaan tilannetta silmästä silmään. On aika puhua ihmisistä.
Kun luet saksalaisia sanomalehtiä, olivat ne isoja kuten Süddeutsche Zeitung ja FAZ, tai pieniä paikallisia löydät kaikista toistensa kaltaiset mielipiteet ja näkökulmat. Aikaisemmin kirjoitin joidenkin ajattelevan, että taloudellinen apu Kreikalle on ainoa vaihtoehto ja se on tehtävä, mutta valtavirta Saksassa pohtii sitä, mitä tapahtuu kun rahat on käytetty?
Rahan pois antaminen saattaa näyttää helpolta Saksalle, mutta tosiasia on se, että maamme kansalaiset tulevat kärsimään sen seurauksena. Kreikan apupaketti nostaa valtionvelkamme 1800 miljardiin euroon eivätkä saksalaiset ole naiiveja millä tavalla hallitus kerää rahan takaisin. Helppo ratkaisu: Hallitus nostaa veroja ja säästää rahaa monin eri tavoin. Esimerkiksi kulttuuri-instituutiot, koulut ja lastentarhat maksavat ja tästä syntyykin oikea ongelma.
Viime viikolla luin STERN Neonista artikkelin, missä kerrottiin kuolevasta kaupungista Kölnin lähellä. Tehtaita, kouluja, vapaa-ajan palveluja ja paljon muuta suljetaan, koska hallituksella ei ole varaa tukea. Tämä kaupunkin on vain yksi esimerkki siitä, mitä Saksassa tapahtuu rahan valuessa maan ulkopuolelle.
Me Saksan kansalaiset koemme olevamme vankeina noidankehässä. Hallitus tarvitsee rahaa, joten säästöt tehdään ruohonjuuritasolla “pieniltä” ihmisiltä. Tämä taas aiheuttaa työttömyyttä ja tätä kautta yleistä tyytymättömyyttä.
Ei ole ihme, että monet suhtautuvat tilanteeseen ja hallitukseen epäilevästi. Ihmiset näkevät vaivalla ansaitsemansa rahan menevän johonkin mikä vaikuttaa tärkeältä nyt, vaikka moni asia kaipaa korjausta myös omassa maassamme.
Tärkein asia kirjoituksessani on seuraava: Kotimaassani kukaan ei uskalla korottaa ääntään, koska olemme vieläkin se maa. Ihmiskunnan pimeimmästä ajasta on kulunut 65 vuotta enkä missään tapauksessa halua lievittää. Kohtaankin ihmisiä, jotka ajattelevat tapahtuneen olleen myös minun vikani saksalaisena. He tuntuvat myös ajattelevan, että Saksalla on historiansa vuoksi velvollisuus auttaa kaikkia tänä päivänä ja kaikin mahdollisin tavoin kaikessa. Näin siksi, että saisimme lahjaksi hieman helpotusta taakan kantamiseen. Ehkä se on oikein, mutta “meille” ei anneta anteeksi ikinä.
Saksan hallitukselle tämä ei välttämättä ole keskustelun aihe, mutta tavallisille saksalaisille tämä on suurin aihe keskustelulle juuri nyt, ja siksi sanomme kyllä kaikkeen vaikka hinta saattaa olla liian korkea. Olen myös varma siitä, että nyt ei ole viimeinen kerta kun tähän sävyyn puhutaan.
Pikkuhiljaa saksalaiset katsovat maansa hidasta, mutta varmaa luhistumista. Toivottavasti joku tulee auttamaan Saksaa, kun apua kaivataan vielä kaukana tulevaisuudessa.
Me ihmiset luonnollisesti rahoitamme taman, mutta minusta on myos meidan etujemme mukaista tehda niin. Pitkalla tahtaimella tulemme hyotymaan siita, etta pelastamme euron. Saksa ja Suomi tekevat aina ohjekirjan mukaan ja vahan enammankin, mutta toinen asia on se, mita EU tekee Kreikan kaltaisille valehtelijoille ja vaarentajille.