Osakeseuranta 8 / 2010
Helsingin suhdanneherkkään pörssiin on kahden viimeksi kuluneen viikon aikana kohdistunut kovaa painetta. Pinna on monella kovilla.
Arkadianmäen käyttämä osakepoiminta ei ole aivan yhtä herkkä kuin monet muut sijoittamiseen liittyvät analyysimenetelmät. Keskiviikkona 2. päivänä kesäkuuta osakekurssien ja satunnaisen poiminnan perusteella päädyttiin tällä kertaa seuraaviin luokituksiin: Luokitus perustuu yhtiöiden osavuosikatsauksiin.
Tällä kertaa mukaan tuli pienehköjä yrityksiä mutta myös suhdanteista vapaampia teleoperaattoreita DNA:n ja Sanomien kaupan innostamana.
Incap, Tulikivi ja Turkistuottajat eivät saa mitään arviota Arkadianmäeltä, sillä niiden funktionaalisessa tulonjaossa pääomalle jäävä osuus on negatiivinen. Tiimarilla pääomalle jää jotain, mutta sekin vähä menee toimitilojen omistajille. Tiimari sinänsä on seurannan arvoinen osakekurssin alhaisuuden vuoksi.
Efore teki huhtikuun lopussa päättyneeltä kolmen kuukauden kaudelta lievää liiketappiota. Hinnalla 0, 74 euroa/osake Eforen kuoletusaika on 10 vuotta. Osake on kallis.
Nurminen Logistics on hinnalla 3,32 euroa kohtuullisen arvokkaaksi hinnoiteltu. Osakkeen hinta kuolentuu hieman päälle kuudessa vuodessa.
Excel Composites osake kuoleentuu hinnalla 5,30 euroa hieman päälle kuudessa vuodessa. Osake on yhtä hintava kuin Nurminen Logisticsilla.
Elisan tuottavuus on ollut loivassa alamäessä. Kuitenkin Elisa on palkannut lisää porukkaa, joka viittaa uusiin toimintoihin. Hinnalla 13,91 euroa Elisan osake hoituu 4,3 vuodessa, ei niin halpa mutta hyvä osake loppuvuoden myrskyihin.
TeliaSonera maksoi osakkeelta 4,98 euroa. Yhtiön osake kuolentuu sillä hinnalla hieman hitaammin kuin Elisan. Sama suositus kuin edellisellä. TeliaSonera paransi juoksuaan viime vuonna ja sama meno on jatkunut.
TDC on Arkadianmäen ensimmäinen ulkomaisesta pörssistä hankittu osake. TDC on asemoinut itsensä hyvin toimialalleen ja sen tuottavuus on kohdallaan, erityisesti Suomessa. 42,50 tanskan kruunua maksava osake hoituu nykymenolla 2,5 vuodessa. Osake on halpa.
Päätös: Arkadianmäki lisää alkuperäiseen 10 000 euron pääomaan 5 000 euroa ja ostaa Elisaa, TeliaSoneraa ja TDC:tä kutakin tuhannella eurolla.
Aikaisemmat arviot
Arkadianmäki 7/2010
Ahlstrom, Componenta, Elcoteq, Elecster, Honkarakenne, Martela, Nordic Aluminium, Revenio Group, Salcomp, Talvivaara
Arkadianmäki 6/2010
Raisio, Olvi, HKScan, Electrobit, Affecto, Tekla, Aspocomp, Ilkka-Yhtymä, Tikkurila, Fiskars
Arkadianmäki 5/2010 – osakeseurannan välikatsaus
Arkadianmäki seuraa joka viidennessä numerossaan osakesalkkunsa arvon kehitystä sekä tekee mahdolliset myyntipäätökset.
Arkadianmäki 4/2010
Lemminkäinen, YIT, Nokia, Konecranes, Cargotec, Glaston, Orion, Lassila & Tikanoja, Metso Uponor
Arkadianmäki 3/2010
SRV, Cramo, Ramirent, Fortum, Neste Oil, Ruukki Group (Rautaruukki), Outokumpu, Kemira, Digia, Marimekko.
Arkadianmäki 2/2010
F-Secure, SSH, Stora-Enso, UPM Kymmene, M-real, Tieto, Ixonos, Copmtel, Etteplan, Pöyry.
Arkadianmäki 1/2010
Sanoma, Alma Media, Stockmann, Aspo, Huhtamäki, Kone, Ponsse, Finnair, Telia Sonera, Elisa.


