Eläköön radio!
Vanhemmat sukupolvet ja Vanha Vihainen Mies muistavat ajan ennen televisiota. Silloin olohuoneen kunniapaikka oli varattu jalopuuviilutetulle isolle puulaatikolle, radiolle. Radion avaamisessa noudatettiin tarkkaa aikataulua. Ääntä radiosta ei tullut, ennen kuin se oli kunnolla lämmennyt. Odotusaikana niin lapset kuin vanhemmat katsoivat laatikkoa kuin nykyistä taulutelkkaria.
Silloisessa maailmassa harva oli käynyt ulkomailla ja vielä harvempi ollut lentokoneessa. Varsinkin lasten uteliaisuutta ulkomaailmaa kohtaan kiihotti radion valaistu, lasinen säätöasteikko. Siinä luki kymmenien outojen paikkojen nimiä. Niitä sitten kartasta etsittiin ja mietittiin millaista siellä on. Mielikuvitus täydensi puuttuvat tiedot. Nuoremmat kuuntelivat radiota myöhään iltaisin korva kiinni kovaäänisessä, jotta jo nukkumassa olleet vanhemmat eivät heräisi. Suhinan ja krahinan seasta erottui miellyttävä äänistä, slaavilaista puhetta. Kommunistisen maailman radioasemat oli suunnattu lähialueille, myös kapitalistiseen Suomeen. Kekkoslaisten, joita me kaikki olimme, mielestä Suomi ei ollut lähelläkään markkinataloutta, mutta Neuvostoliiton ja kommunistien mielestä olimme, se riitti silloin.
Radion kohtaloksi tuli televisio, joka syrjäytti sen konkreettisesti olohuoneesta. Suurena rohjona radiot kannettiin ties minne: mökeille, työpaikoille, vielä köyhemmille sukulaisille ja ikään kuin turvaamaan jo saavutettua; kellariin tai ullakolle. Siitä alkoi radion kutistuminen. Kooltaan se kuihtui ja kuihtui, mutta ei koskaan päässyt takaisin kunniapaikalle. Koon lisäksi radio koki inflaation myös ihmisten mielissä. Jos radio pääsi ääneen, niin sille sallittiin ddr:läisen puiston ruostuneen kovaäänisen asema. Se kuului, mutta sitä ei kuunneltu.
Mutta nyt radio on palannut takaisin keskipisteeseen. Tämän ihmeen toteuttaa Applen IPad, johon voi ostaa 0,79 euron hintaisen radion. Sen nimi on TuneIn Radio ja sillä voi kuunnella yli 40 000 radioasemaa ympäri maailmaa. Kuuntelemisen lisäksi TuneIn Radio äänittää.
Vanhalta vihaiselta mieheltä meni heti ensitutustumiseen monta tuntia. Siinä ajassa VVM ehti käymään Virossa, Saksassa, Merseysidessa, San Franciscossa, Milanossa, Tunisiassa, Algeriassa, Japanissa, Etelä-Afrikassa, Ghanan Accrassa, Kiinassa ja ties missä. Radioasemia voi hakea kartan avulla. Jos sormi osuu vaikka meille läheiseen Tallinnaan, niin radio löytää 12 kanavaa. Lontoosta kanavia löytyy reilusti yli sata kappaletta. Lisäksi radio lajittelee kanavat tyylilajin mukaan.
VVM:n suosikeiksi nousivat välittömästi rekkakuskeille suunnatut lähetykset. Erityisen houkutteleva on baijerilainen Radio Truckerladen. Tämän aseman logossa makaa alaston nainen ratin päällä. Kanadalaisen Truck Stop Quebecin musiikki on sitä itseään. America´s Truckin´ Network tarjosi makupaloja irvailemalla Sarah Palinin teacup folkista.
Muista genreistä loistavaa kuultavaa ovat paikalliseen musiikkiin keskittyneet kanavat. Miltä kuulostaisi nauttia pekingiläisistä rakkauslauluista tai Route 66 – aseman kevyistä rytmeistä. Erityisesti VVM ilahtui jalkapallokanavista, varsinkin FCUMRADIO´sta. Sen ydinalue on Liverpool ja Manchester.
Näin sitä on edetty Metsäradiosta maailman radioon.


