Raha ja talous Andersin suvussa ja Yhtynyt Metalli, osa 3
Jörn Donnerin Yhtynyt Metallia ja Andersien sukua käsittelevän sarjan kolmas romaani on nimeltään Jakob ja kylmä rauha (Otava 1979). Suomi on selviytynyt hävitystä sodasta ilman miehitystä. Liittoutuneiden valvontakomissio on lähtenyt pois syyskuun lopulla 1947. Käytännössä komission korvasi Suomeen saapunut neuvostodiplomaattien virta ja voimistunut kommunistien toiminta.
Yhtynyt Metalli kasvoi edelleen sotien jälkeen. Konserni muutti sotateollisuuden suuntaa sotakorvausteollisuuteen. Sotakorvausten loputtua Yhtynyt Metalli nautti suurta suosiota Neuvostoliiton taholta. Kommunistinen valtio arvosti kaikkia jotka kävivät sen kanssa kauppaa.
Romaanin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1952, jonka alkupuolen Suomi valmistautui olympialaisiin. Jakob on sotien jälkeen opiskellut yliopistossa ja ryhtynyt sanomalehtimieheksi kommunistiseen Folket-lehteen. Folketin vastine reaalielämässä on Ny Tid-lehti, joka edelleen edustaa suomenruotsalaista vasemmistointellektuellia. Jakob kirjoittaa erityisesti urheilusta. Jakob on kuitenkin valinnut puolensa; porvarisperheen lapsesta on tullut sosialisti. Se näkyy hänen toimissaan ja muiden suhteutumisessa häneen, niin porvareiden kuin sosialistien.
Yhtynyt Metallia johtaa edelleen Gabriel Berggren. Hän oli sotien jälkeen eronnut vaimostaan ja avioitunut liki 20 vuotta nuoremman rakastajansa Angelan, Jakobin sisaren kanssa. Vuorineuvos Erik Anders, Jakobin eno, on eläkkeellä lähes 80-vuotiaana. Hän asuu Munkkiniemessä ja nauttii suuresta henkilökohtaisesta omaisuudesta.
Vuonna 1952 sota-ajat olivat vielä lähellä. Jakob käveli kylmän, talvisen Helsingin katuja: ”Taivas oli pimeä, mutta taivaalle heijastuivat valot kaupungista, joka jatkoi yhä hidasta heräämistään monesta sodan vuodesta ja yhtä monesta sodan jälkivuodesta. Hän ajatteli usein, että sodan jälkeinen aika olisi päättynyt jonain tiettynä hetkenä, mutta ennen kuin viimeinen sotakorvausjuna lähti ja ennen kuin viimeiset reiät oli paikattu talojen seinistä, kukaan ei voinut todella unohtaa, että maa oli joutunut monen miljardin ja pitkän valkoisten ristien rivin hinnalla väärälle puolelle.”
Porvareiden ja sosialistien taistelu oli kärjistymässä. ”Vuosi vuodelta ihmiset elivät hiukan paremmin. Mitä paremmin he elivät, sitä vähemmän he ajattelivat politiikkaa. Elintason kohoaminen … tekisi kaikista ihmisistä porvareita, tai pikemmin pikkuporvareita.” ”Sosialismin kehittyminen edellytti, ettei elintaso noussut. Köyhien oli luokkana pysyttäväkin köyhinä. Näkymät olivat synkät.”
Jakobin isähahmona Atos Wirtanen
Jakob Anders on lähellä Jörn Donnerin alter egoa. Donner on itse todennut, että hän ei koskaan saanut rakennetuksi itselleen oikeaa omaa vastinettaan kirjoissaan. Niin Jakob kuin Donner kasvoivat ilman isää, perheen ja suvun naisten ympäröiminä. Eräänlaisen isähahmon Jakob löytää Folketin päätoimittajasta Viking Sundista. Sund ei ole kommunisti, eikä siksi kuulu Suomen Kommunistiseen Puolueeseen, SKP:hen. Hän kuuluu liikkeen lievempään muotoon, kansandemokraattiseen SKDL:ään, Suomen Kansan Demokraattiseen Liittoon. Käytännössä kommunistit pitivät valtaa SKDL:ssä, siksi sitä pidettiin oikeistossa peitepuolueena.
Viking Sund on myös kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen. Lehden tekemisestä ja yhteiskunnallisista asioista ylijäävän ajan hän käyttää lähinnä naisasioihin sekä keskusteluihin ja juopotteluun Jakobin kanssa Kämpissä.
Viking Sundin esikuva on Atos Wirtanen. Ahvenanmaalta lähtöisin ollut sosialisti, joka toimi aktiivisesti jatkosodan aikana niin kutsutussa rauhanoppositiossa. Hän oli mukana, kun 5.8 1943 tasavallan presidentille jätettiin kolmenkymmenenkolmen kansalaisen allekirjoittama luottamuksellinen kirjelmä. Kuitenkin ulkomaalaisissa lehdissä julkaistiin kirjelmästä selostuksia ja otteitakin. Tietovuodon johdosta kirjelmä päästettiin julkisuuteen kotimaan lehdistössäkin.
Kirjelmä kuului seuraavasti: ”Herra Tasavallan Presidentti. Allekirjoittaneet, eri puolueisiin lukeutuvat kansalaiset haluavat tällä kirjelmällä saattaa tietoonne … kansamme ei ole ollut halukas osallistumaan suurvaltain välien selvittelyyn, vaan on ollut valmis kantamaan raskaita uhreja ainoastaan sellaisten tarkoitusten hyväksi, jotka sen omalta näkökulmalta ovat ehdottoman välttämättömiä ja väistämättömiä. … mutta kuitenkaan ei suuri osa kansaamme ole voinut olla kauan aikaa näkemättä, että maamme asema on luisumassa kohti vaarallista ja maamme tulevaisuudelle kenties kohtalokkaastakin tilannetta … tahdomme tässä yhteydessä esittää mielestämme olevan välttämätöntä, että valtiojohtomme ryhtyy toimenpiteisiin, joiden avulla voisimme päästä erilleen käynnissä olevasta suurvaltasodasta … sellaisia mahdollisuuksia olisi mielestämme viipymättä ruvettava tutkimaan ja tunnustelemaan.
Kolmekymmentä kolme huomattavaa kansalaista
Kolmekymmentäkolme huomattavaa kansalaista olivat adressin laativat: Atos Wirtanen, J.W.Keto, Laurin Zilliacus ja C.O.Frietsch ja sen allekirjoittivat seuraavat: Gunnar Henriksson, Erns von Born, Ernst Estlander, C.O.Frietsch, Ragnar Furuhjelm, U.Hannula, L.A.Heljas, J.L.Jern, Sylvi-Kyllikki Kilpi, Gottfried Lindström, Mauno Pekkala, M.Peltonen, Yrjö Schildt, Ralf Törngren, Y.Welling, K.J.Wenman, Atos Wirtanen, Väinö Voionmaa, John Österholm, Henrik Antell, Gunnar Henriksson, Eirik Hornborg, Frans Keränen, E.Sundquist, Fredrik Valros, Kurt Antell, Arvo Inkilä, Yrjö Kallinen, J.W.Keto, Hugo E. Pipping, Y.Ruutu, Laurin Zilliacus ja Arvi Turkka.
Sotien jälkeen SKP laillistettiin ja kommunistit sekä heitä lähellä olleet sosialistit nousivat maan päälle. Sotien jälkeisenä aikana heistä syntyi suuri kansanliike, joka otti merkittävän osan vallasta eduskunnan ja talouselämän kautta.
Viking Sundin asema Folket-lehdessä ei ollut horjumaton. Paitsi, että hän ei kuulunut SKP:hen, asettui hän Jugoslavian johtajan Josip Broz Titon kannalle. Tito oli työskennellyt kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä Kominternissä jo 1930-luvun alkupuolelta. Neuvostoliiton diktaattori Stalin valitsi hänet Kominternin johtoon Moskovassa. Sieltä Tito lähetettiin Jugoslavian kommunistisen puolueen johtoon vuonna 1937. Kun toisen maailman sodan aikana suuri osa jugoslavialaisista kommunisteista pakeni Moskovaan, antoi Tito heitä ilmi paljastuksillaan. Tämän seurauksena Stalin teloitti Titon kilpailijat, joka takasi Titolle johtajan aseman. Yhdysvaltojen presidentti Truman sanoi “Minulle on kerrottu, että Tito murhasi enemmän kuin 400 000 vastustajaansa Jugoslaviassa ennen kuin hän teki itsestään diktaattorin.” Kommunistisen maailman ja Titon välit rikkoutuivat, kun Tito lipesi Moskovan, Stalinin linjoilta. Tito alkoi korostaa Jugoslavian puolueettomuutta ja tästä johtuen kaikki titolaisia pidettiin kommunismin vihollisina. Heidät piti puhdistaa pois kommunistien riveistä.
Viking Sund oli maininnut myös jotain myönteisestä Lev Trotskista, joka myös vihattiin kommunistien parissa. Osin näistä syistä Sund ei tullut toimeen SKP:n keskuskomitean ja politbyroon kanssa. Keskuskomitean tehtävänä oli edistää vallankumousta ja tehdä Suomesta kommunistinen maa. Keskuskomitean muodostivat vuoden 1918 jälkeen Moskovassa koulutetut kovan linjan stalinistiset kommunistit, joista moni oli lisäksi punaorpo. Keskuskomitea oli hyvin suljettu, pieni sisäpiiri, joka Leninin ajattelun mukaisesti muodosti työväenluokan etujoukon. Tätä etujoukkoa tuli kuuliaisesti seurata, eikä sitä saanut arvostella.
Edellä kerrotut asiat sopivat myös Atos Wirtaseen. Vaikka hän joutui hyvin vaikeisiin ristiriitoihin varsinkin stalinistien kanssa, niin hän kätki ainakin julkisesti kaunansa Stalinia kohtaan. Tämä tulee ilmi Wirtasen radiossa lausumista muistosanoista Stalinin hautajaisten yhteydessä vuonna 1953. Sanoista ei ollut kuultavissa kritiikkiä, päinvastoin Wirtanen ylisti Stalinia. Wirtanen sanoi Suomen kansalla olevan erityistä kiitollisuutta Stalinia kohtaan, joka on aina osoittanut positiivista kiinnostusta maatamme kohtaan. Lisäksi Wirtanen piti Stalinin kuolemaa vakavana menetyksenä rauhaarakastavalle ihmisyydelle. Atos Wirtasen lukemat muistosanat ovat kuunneltavissa Ylen Areenassa.
Atos Wirtanen oli paljon tekemisissä suomenruotsalaisten kulttuuripiirien kanssa. Erityinen merkitys on hänen suhteellaan Muumien luojaan Tove Janssoniin. Tämä piirsi Tsekkoslovakian ystävyysseuran tapahtumaan julisteen, jossa esiintyi ensimmäisen kerran Nuuskamuikkunen. Jansson käytti Nuuskamuikkusen malleina omaa veljeään ja Atos Wirtasta. Wirtaselta Nuuskamuikkunen sai mm. vihreän hatun. Wirtasen ja Janssonin yhteistyö jatkui Ny Tid-lehdessä. Se julkaisi ensimmäisenä Muumi-sarjakuvia vuoden 1947 lokakuusta alkaen. Niiden painaminen kuitenkin lopetettiin, koska lehden lukijat moittivat Muumipappaa mielipiteiltään liian porvarilliseksi.
Myös Jakob joutui välillisesti tekemisiin keskuskomitean kanssa. Folket-lehden toimituspäällikkö Karlsson oli SKP:n jäsen ja valvoi lehteä sekä välitti sinne keskuskomitean toiveet ja määräykset. Jakob haluttiin paitsi työnsä myös taustansa vuoksi lähemmäksi kommunisteja, lähemmäs työväenliikettä, Leniniä, Stalinia, Marxia ja Engelsiä. Keskuskomitean poliittisena taktiikkana oli saada varsinkin älymystöä mukaan liikkeeseen, mutta heitä ei pitänyt päästää lähellekään valtaa.
Elämää kommunistisessa lehdessä
Kommunistien lehtiä tehtiin pääasiassa Helsingin Alppilassa. Osoitteessa Kotkankatu 9 sijaitsi Lehdistötalo. Sitä rakennettiin osin talkoilla. Vuonna 1950 mukana hääri mm. Hertta Kuusinen. Talo on siten juuri valmistunut kun Jakob meni Folketiin. Toimituksen yläpuolella sijaitsi lehtipaino ja alapuolella latomo. Folketin levikki oli noin 3500 kappaletta. Se tehtiin tabloidina ja sen perjantainumero oli 16-sivuinen. Lehden suurimman lukijakunnan muodostivat Pohjanmaan itselliset suomenruotsalaiset talonpojat. He vihasivat kolhooseja, mutta vielä enemmän herroja. Siksi he tilasivat Folketia, koska sekin oli herravaltaa vastaan.
Folketin pienen toimitus- ja latojakunnan muodostivat päätoimittajan, toimituspäällikön ja Jakobin lisäksi Karlssonin tytär Anna, joka opiskelujen ohessa teki taittoa sekä toimitussihteeri Irma. Irma osasi ainoana venäjän kieltä. Siksi hän luki päivisin Pravdaa, eikä tehnyt juuri muuta.
Folketin väeltä vaadittiin osallistumista taisteluun. Eräs sen muodoista oli pieni palkka, rahaa tarvittiin muualla. Toisaalta levikin perusteella lehti ei olisi elänyt. Irman oli vaikea selvitä edes pienestä vuokrastaan ja Viking Sundilla oli jatkuvia rahaongelmia kansanedustajan työstä huolimatta. Jakob ei selvinnyt juuri paremmin.
Rahapulassa Sund opettaa Jakobille mikä on vekseli. Sund ottaa salkustaan pitkän vihertävän lomakkeen, jollaista Jakob ei ole ennen nähnyt: ”Maksakaa kenelle (täytetään) määrää, markkaa (täytetään). Nimi alareunaan, nimi poikittain, nimi takapuolelle. Asettaja, hyväksyjä, siirtäjä, voivat tietyissä tapauksissa olla sama henkilö.” Sund opettaa Jakobille, että vekseliä ei saa sekoittaa reseptiin, vaikka vaikutus saattaa olla sama. Vekselin unohtaminen aiheutti hälytyslähdön julkisen notaarin luo. Vekselin protestoiminen vaikutti ikävästi terveyteen ja maineeseen.
Vaihtelua toimituksen arkeen toivat Neuvostoliiton lähetystöväen vierailut. Heidän mukana tuli aina vodkaa ja mahorkkaa. Vierailla oli rinnassaan merkit. Niissä olivat sekä Lenin että Stalin. Vanhemmissa, jo poistetuissa merkeissä oli näiden lisäksi saksalaiset Marx ja Engels. Vieraat myös opastivat lehdentekijöitä: ”Koska porvarit ja taantumukselliset sosialidemokraatit olivat tiiviissä yhteistyössä, edistyksellä oli yksi ainoa varustus, Suomen Kommunistinen Puolue ja sen viisas johto.” ”Porvarit valmistelevat välillisesti sotaa. Porvarit elävät sodasta. Korean sota on auttanut Suomen teollisuutta.”
Jakob tapaa vierailujen yhteydessä Neuvostoliiton lähetystön informaatiovirkailijan Anton Rudnevin. Jakob meni Folketiin, koska se vastusti pääomia, kapinoi rahan valtaa vastaan. Jakobista raha hallitsi maailmaa; sitä vastaan oli taisteltava. Samalla Folket uhkasi porvaristoa, aiheutti sille vaaran. Jakobista vastustettavia asioita olivat Slotten nukuttavat sävelet, äidinkielen laulu, virsien määkiminen: kaikki muuttumaton ja kaavoittunut. Jakob Anders halusi uhata ruotsinkielisten yksityistä pääomaa ja kaikkia sitä edustavia yhteiskunnallisia instituutioita: Hufvudstadsbladetia, Svenska Folktingetia, Arbetets Vänneria, Samfundet Folkhälsania, Svenska Kulturfonden i Finlandia, Åbo Akademia, Porvoon hiippakuntaa, Töölön daameja, professoreita ja ylioppilaita.
Syytöksiä Yhtyneet Metallia kohtaan
Omalta osaltaan Jakob alkoi uhata yritystä, josta hän itse omisti osan, Yhtynyt Metallia. Jakobin luo oli tullut Yhtynyt Metallissa työskennellyt insinööri Rolf Karlsson. Tämä oli henkisesti epävakaassa tilassa. Karlsson koki sodanvastustamisen oman tunnon asiaksi, toisaalta jokin merkitys saattoi olla sillä, että Karlssonin vaimo oli ollut Yhtynyt Metallin toimitusjohtaja Gabriel Berggrenin rakastajatar. Mutta nyt Karlssonilla olisi tietoa Yhtynyt Metallin perustamasta tytäryhtiöiden kansainvälisestä ketjusta. Sen omisti sveitsiläinen holding-yhtiö.
Koska suomalaista aseteollisuutta ja asetekniikkaa valvottiin rauhansopimuksen perusteella hyvin tarkkaan, vei Yhtynyt Metalli “koneenosia” Ranskaan ja Israeliin. Näihin maihin perustetuissa tehtaissa osista koottiin aseita. Laskutus tapahtui Sveitsin kautta. Insinööri Karlssonin mukaan maksetuissa ja saaduissa hinnoissa oli erotusta. Se tasattiin pienen porukan kesken henkilökohtaisille tileille.
Aluksi Jakob ei halua ostaa tarjottuja asiakirjoja. Jakob Anders on kuitenkin jo merkitty mies Neuvostoliiton suurlähetystössä. Ensinnäkin Jakob on journalisti, lisäksi hän tuntee Yhtynyt Metallin asioita ja kolmanneksi hän on kääntynyt sosialistiksi. Jakob saa kutsun lähetystön informaatio-osaston virkailijan Anton Rudnevin kotiin illalliselle. Jakob on saanut 20-vuotiaana oman kotiryssän.
Kommunistien epäsuosiossa ollut Viking Sund kiinnosti Rudnevia. Sundin ulkomaan matkat olivat epäilyttäviä; Sundilla saattoi olla yhteyksiä länsimaisiin tiedustelupalveluihin. Sundin epäillään keskustelleen Länsi-Saksan Willy Brandtin ja Itävällan Bruno Kreiskyn kanssa. Nämä kaksi olivat länsimaiden johtavia sosiaalidemokraatteja. Edelleen Rudnev halusi tietoja teollisuudesta, ennen kaikkea Yhtynyt Metallista. Jakob oli joutunut äkkiä keskelle vakoilukertomusta: Rudnev tarjosi outoja ruokia ja juomia. Jakobista tuntui, että hänet huumattiin. Hän koki ruumiistaan irtautumisen, katsoi itseään ja muita ulkopuolelta. Lopuksi tahdoton Jakob ottaa vastaan kirjekuoren. Se sisältää 500 ruotsin kruunua. Jakob on nyt lahjottu.
Jakobin mieli muuttui ja hän halusi tehdä paljastusjutun Yhtynyt Metallin asekaupoista. Insinööri Karlsson ei enää myynyt Jakobille asiakirjoja, ne oli jo ostettu. Ostajaksi hän epäilee Yhtynyt Metallia. Jakob soittaa sedälleen Gabriel Berggrenille ja kertoo kirjoittavansa jutun joka tapauksessa. Sekä Berggren että Yhtynyt Metallin suuruuden luoja Vuorineuvos yrittävät suostutella Jakobia luopumaan jutusta. Vuorineuvos tarjoaa Jakobille rahaa. Se houkutteli, sillä Viking Sundin mukaan raha ei haissut. Jakob olisi voinut maksaa Sundin vekselit, ostaa auton ja matkustaa Italiaan, olla vapaa. Jakob tunsi kuitenkin jutun vapauttavan hänet.
Jakob kertoo jutussaan Yhtynyt Metallin toimitusten Neuvostoliittoon antaneen Suomessa tuhansille työtä. Jakobista tämä liittyy rauhankonjunktuureihin. Sen sijaan aseiden myyminen länteen liittyy sotakonjunktuureihin. Tämä paljastaa teollisuuspiirien moraalittomuuden. Lisäksi Jakob vaatii jutussaan, että Yhtynyt Metallin johtajat on erotettava ja asetettava syytteeseen. Tullin mukanaolo vientiasiakirjojen väärentämisessä selvitettävä ja merkittävä osa teollisuudesta on sosialisoitava. Jakobin mielestä ”harvoin on maassamme porvareiden todellisia kasvoja paljastettu avoimemmin ja alastomammin”.
Toimituksessa juttu kiitellään, mutta Jakob kutsutaan ”yläkertaan”. Se oli Lehdistötaloon myöhemmin rakennettu osa, jossa majaa pitivät kommunistiset järjestöt. Sinne ei menty kuinka vaan. Ilman kutsua kerrokseen ei ollut asiaa; kävijät, vastaanottajat ja ajat kirjattiin tarkoin ylös. Jakob tapaa toveri Törnin. Törn on ollut todellisuudessa pääsihteeri Ville Pessi. Hän eli rauhallisesti ja näytti ikäistään nuoremmalta. Pessin kautta kulki Neuvostoliitosta tullut salainen rahoitus. Toveri Törn tuijottaa koko ajan puhelinta. Hän tiesi, että seinillä on korvat. Jakobin juttua ei julkaista: ”Mutta tässä maailmassa, jossa elämme, on liikkeellä monenlaisia voimia. Monia eri voimia.” Jakobin mielestä asia kuuluu päätoimittajalle. Törn vastaa: ”Me emme voi sallia, että vain yksi ääni ilmaisee joukon käsityksen.” Päätoimittaja Sundilla on individualistisia poikkeamia. Sana poikkeama liittyy stalinismiin. Kaikki mikä poikkesi Stalinin linjasta, oli poikkeama, eli tuomittava. Teoreettisen osaamisen Törn kiteyttää seuraavasti: ”Todellisuutta on kuitenkin tarkasteltava dialektisesti. Korkeampi aste ei olisi mahdollinen ilman välivaiheita.” Kun kinastelu jatkuu, toteaa Törn: ”Proletaarisen internationalismin vuoksi meidän on täällä pienessä Suomessa jätettävä eräät ratkaisut neuvostoystävillemme. Se on välttämätöntä.” ”Toisaalta keskuskomitea, toisaalta politbyroo ilmentävät puolueen tahtoa. Puolueen sana on Puolueessa laki.”
Törn tiesi, että paperit insinööri Karlssonilta oli ostanut lähetystön Rudnev ja että aseita ja osaamista vietiin myös sosialistiseen leiriin. Jakobille nämä jätettiin kertomatta. Hyvitykseksi jutusta myös Törn tarjosi Jakobille rahaa: ”Se maksu ei tule Folketin kassan kautta. Se on kaiken lisäksi verovapaata.”
Tapaamisen jälkeen Jakob etsii toimituksesta juttunsa korrehtuuria, kaikki kappaleet ovat hävinneet, todisteet on tuhottu.
Kommunistina elämisen ankeus
Vaikka Jakobille oli kehittynyt vastenmielisyys porvaristoa ja rahaa kohtaan, ei hän tuntenut kommunismin ydintä. Saadakseen siitä selvän ja lähentääkseen itseään työväenliikkeen vallankumoukselliseen osaan, käy hän syvällisiä keskusteluja päätoimittaja Sundin ja toimituspäällikkö Karlssonin kanssa. Lisäksi Jakob tutustuu syvällisemmin Annaan, jolta kuuluu lisää tietoa suomalaisista kommunisteista.
SKP:ssä näkyi jo varhain kaksi linjaa. Toinen alistui täysin Moskovalle, toinen koki tärkeämmäksi paikalliset olot. Näistä linjoista muodostuivat myöhemmin enemmistö ja vähemmistö: saarislaiset ja taistolaiset ja kansainvälisesti Neuvostoliitto sekä sen satelliittivaltiot ja eurokommunismi. Näiden kahden linjan välinen taistelu huipentui, kun vuonna 1966 SKP:stä syrjäytettiin Moskovalle uskollinen Aimo Aaltonen. Hän oli puolueen puheenjohtaja, samaan aikaan kun Jakob oli Folketissa. Vallan ottivat saarislaiset. Puheenjohtajaksi nousi Aarne Saarinen. Osapuolijako säilyi aina siihen saakka, kunnes Neuvostoliitto romahti ja sen mukana SKP.
Karlsson edustaa Puolueelle uskollista linjaa ja uskoi Moskovan erehtymättömyyteen: ”Neuvostoliittolaisilla veljillämme on minua paremmat mahdollisuudet arvioida, mikä kaikki tässä kaikessa on totta.” Karlssonin mielestä porvarista, eli Jakobista ei voinut koskaan tulla kommunistia. Itse hän oli lähtöisin ahtaista olosuhteista, liittynyt laittomaan puolueeseen, vangittu kolmesti, lähetetty sodassa kurikomppaniassa eturintamalle. Karlssonin isä oli ollut muutaman kerran valtiopäivillä. Paikka olisi saattanut periytyä Karlssonille, mutta hän oli rauhoitellut jatkosodan jälkeen kiivailijoita, jotka halusivat asein ottaa vallan Suomessa. Karlsson varoitti, että Neuvostoliitto ei tukisi uudessa sisällissodassa punaisia. Joku vuoti jutun, ja se kirjattiin Karlssonin henkilömappiin. Jokaisesta puolueen jäsenestä oli oma kansio. Karlsson oli kokenut kaiken sen kurjuuden mitä politiikka toi tullessaan. Siksi hän halusi pitää tyttärensä sen ulkopuolella ja opiskelevan. Kuitenkin Karlssonin työ ja toimeentulo on puolueesta kiinni: ”Hänellä (Törnillä) on ideologinen koulutus ja tietoja joita minulla ei ole. Ja toveri Törn ja politbyroo päättävät mikä on oikeudenmukaista.”
Sundin ja Jakobin tapaaminen oli Mestarin ja Opetuslapsen välinen. Jakobista tuokio oli ikuinen tai kohta katoava. Sund perustelee Jakobin jutun hylkäämistä kapitalismin ja kommunismin törmäyksellä. Jakobin on vaikea ymmärtää, miten hänen juttunsa voisi olla Neuvostoliiton etujen vastainen. Sund yllättää Jakobin ottamalla jutun korrehtuurin esiin. Sund oli valehdellut heittäneensä sen menemään. Karlsson oli kysynyt korrehtuuria toistamiseen, mutta Sund pysyi valheessaan. Sundin näkemys perustui reaalipolitiikkaan, siksi hän luennoi Jakobille: ”Puolueelle on tärkeää, että Neuvostoliiton kunnia säilyy tahrattomana, ja Neuvostoliitto on teollisuutemme tuotantokyvyn takuumies. Sen takia täällä ei tehdä mitään, mikä voisi vahingoittaa meikäläisten suuryhtiöiden ja Neuvostoliiton suhteita.” Sund jatkoi: ” … kaikkein kommunistien edut väistyvät Neuvostoliiton kansallisten etujen tieltä. Ne ovat venäläisiä päämääriä, jotka on naamioitu kommunistisiksi päämääriksi.” Omaa sosialismiaan Sund perusteli ennennäkemättömällä historiallisella tilanteella, jossa ei enää olisi terroria, pelkoa eikä epäluottamusta. Sund huomasi julkisivun säröilevän. Hänen ystäväänsä Oksasta savustettiin suomenkielisen puoluelehden päätoimittajan työstä pois. Todisteiden keräämisen yhteydessä pelon ilmapiiri levisi kaikkialle. Puolue toimi kuin salaliitto, kuin maan alla. Neuvostolähetystö osallistui politbyroon kokouksiin tai täältä lähetettiin ihmisiä Moskovaan saamaan ohjeita. Oli vain yksi mielipide, yksi linja, yksi usko, yksi Messias. Sundin mukaan ”Kommunistit pelkäävät parempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, koska sellainen vaarantaa heidän mahdollisuutensa pelata tyytymättömyyden ja yhteiskunnallisen kateuden turvin.” Sundista ääriryhmien vaara väheni vuosi vuodelta, ihmiset ryhmittyivät keskustaan, keskiluokkaan. ”Jos sosialidemokraatit tajuaisivat sen, heistä voisi tulla suuri puolue, mutta nykyisin heidän typeryytensä on suunnilleen samaa luokkaa kuin venäläisten kyvyttömyys tajuta ketä me olemme.”
Sund erotettiin päätoimittajan virasta. Samoin tehtiin hänen ystävälleen Oksaselle. Oksanen oli reaalielämässä Vapaa Sana-lehden päätoimittaja Raoul Palmgren. Hän esitelmöi mm. Kalevalasta marxilaisuuden valossa. Sund kääntyi erottamisen jälkeen Yhtynyt Metallin Gabriel Berggrenin puoleen saadakseen rahoitusta uudelle lehdelleen. Berggren kieltäytyi. Ehkä muistopuhe Stalinille oli Wirtasen virheiden tunnustaminen, tsistka
Jakob kuulee Annalta tämän kihlatun kohtalosta. Hän oli ollut lähellä valtaa, lähellä politbyroota ja toveri Törniä. Hänestä piti tulla kommunistiseen liikkeeseen nouseva tähti. Nuori mies oli alkanut laskea kaikkien niiden toverien määrää, jotka olivat vain yht´äkkiä kadonneet, eikä heistä kukaan puhunut mitään. Hän alkoi kysellä ja katosi samaan mustaan aukkoon kuin muut. Myös Karlssonin kimppuun käytiin. Poliittiset vastustajat olivat jatkuvasti edellä, joku vuoti kommunistien aikeista. Vuotaja paljastui vasta kymmenien vuosien kuluttua. Hän oli ”yläkerrassa”. Vaikka Annan isää yritettiin tuhota ja miesystävä oli jo tuhottu, tarjosi toveri Törn Annalle kolmen vuoden stipendiä Moskovaan puoluekouluun. Anna joutuu henkisesti ahtaalle ja yrittää omaa ratkaisuaan.
Jakobilla on pitävät siteet porvarilliseen elämään
Kommunistit lähettävät Jakobin porvarillisiin tapahtumiin, koska eivät viitsi itse niissä käydä. Jakob osallistui Helsingin yliopiston tiloissa pidettyyn tilaisuuteen, jossa puhui ruotsalainen Harry Johansson. Vaikka tuoliriveillä yhdestä viiteen istuva establishment hyväksyi Johanssonin perusfilosofian, niin tämän Neuvostoliiton atomipommin vilkuttelua yliopiston puhujakorokkeella pidettiin säädyttömänä. Länsimainen kulttuuri kyllä. Ranskalainen konjakki kyllä. Mutta oli aiheetonta ärsyttää Imatran ja Joensuun tuolla puolen nukkuvaa karhua. ”Oli asia erikseen äänestää ruotsalaista puoluetta, joka edusti kielikuntaa ja heimoa. Mutta suomenruotsalaiset johtajat olivat kiitettävän varovaisia kuuluttaessaan poliittisia oppeja, jotka saattaisivat olla ristiriidassa taloudellisten etujen kanssa.”
Nuoremmat suomenruotsalaiset eivät olleet yhtä suvaitsevia. Jakobia inhottiin osakunnassa ja hänet erotettiin Nylands Nationista.
Jakobin rakastajattarista kaksi oli porvareita ja yksi kommunisti, Anna. Jakob kävi jatkuvaa kissanhännän vetoa kihlattunsa Sigridin ja tämän suvun välillä. Rikkaan hedelmäsuola Samarinin maahantuojasuvun tyttären Elisabetin kanssa Jakob liikkui erotiikan etäisillä rajoilla, joka oli syy siihen että Elisabet nai kommunistin kanssa.
Romaanin lopussa Jakob puhkeaa itkuun. Hän tuntee menettäneensä taistelussa jonkin vapaudeksi nimittämänsä asian puolesta oman vapautensa, itsensä.
Kylmän sodan jännitys alkoi purkaantua Stalinin kuoleman jälkeen. Neuvostoliiton valtapiirissä puhkesi muutoshaluja. Vuonna 1956 pidetyssä Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen 20. edustajakokouksessa Nikita Hrushtshev esitti rauhanomaisen rinnakkaiselon periaatteen. Ajatus sodan välttämättömyydestä kapitalismin ja kommunismin välillä hylättiin. Toinen esitys koski myös SKP:tä; länsimaissa voitaisiin siirtyä sosialismiin myös rauhanomaisesti, ilman väkivaltaa.
Aikaisemmin ilmestyneet: Nyt sinun täytyy ja Angelan sota. Seuraavana ilmestyy Angela ja rakkaus.
