Libanonin hallitus aiheuttaa päänvaivaa kansainvälisesti

Tuesday, January 25, 2011
Arkadianmäki

Niin länsimaisesta kuin monen maantieteellisesti Libanonia lähellä sijaitsevan valtion näkökulmasta Lähi-idässä otettiin askel taakse, kun myös Hizbollahin tukema Najib Mikati valittiin Libanonin pääministeriksi.

Libanonilaisen Daily Star -lehden mukaan Mikatia tukevat hälyttävästi myös Iran ja Syyria. Sunnien ehdokas, ja samalla länsimaiden että maltillisen lähinaapureiden toivomuslistan numero yksi, Saad Hariri hävisi äänestyksen yhdeksällä äänellä (49-58), kertoo Libanonilaislehti Daily Star. Mikatin valinta aiheutti tukimielenosoituksia Harirille ainakin Tripolissa, Sidonissa ja osassa Beirutin lähiöitä.

Valintansa ja maan presidentin Michel Sleimanin tapaamisen jälkeen 55 -vuotias Mikati vakuutti tekevänsä yhteistyötä kaikkien puolueiden kanssa pelastaakseen Libanonin maata murjovilta poliittisilta kriiseiltä. Suomesta katsottuna Mikati vaikuttaa enemmän Berlusconilta liikemiestaustansa vuoksi ja tällä hetkellä on vaikea sanoa onko hän myötämielinen radikaalipuolue Hizbollahille. Haririn puoluetta lukuun ottamatta muut vaikutusvaltaiset puolueet näyttävät valinneen mahdollisimman neutraalin pääministerin pienestä puolueesta.

Miksi Saad Hariri hävisi vaalit?

Hariria on kritisoitu muiden puolueiden toimesta esimerkiksi siitä, että hän salli YK:n tukeman Special Tribunal for Lebanonin tutkia häntä edeltäneen pääministerin salamurhaa. STL -järjestöä on kritisoitu Israelin ja Yhdysvaltojen “sylikoiraorganisaatioksi”. STL:n toiminnan salliminen on nostettu yhdeksi suurimmista syistä miksi Haririn hallitus joutui epäsuosioon ja hajosi. Hariri hävisi vaalit, koska hänestä onnistuttiin maalaamaan kuva liian myötämielisenä poliitikkona länsimaille. Ei ole vaikea ymmärtää miksi Hariri salli STL:n tutkia salamurhaa: Vuonna 2005 salamurhattu pääministeri Rafik Hariri oli Saad Haririn isä. Kaiken tämän lisäksi Libanonissa on esitetty epäilyjä Hizbollahin osuudesta salamurhaan. Hizbollah on kieltänyt syytökset ja osoittanut epäluottamuksensa STL:ää kohtaan. Hizbollah on vedonnut maan veriseen menneisyyteen, mitä ei Libanonin ulkopuolinen taho voi tutkia tai ymmärtää.

Hizbollahin tukeman pääministerin valinta vaikuttaa suoraan kansainväliseen politiikkaan. Näin erityisesti Yhdysvaltain ja Israelin näkökulmasta. Näyttää siltä, että Libanonin hallituskoalitio muodostuu selvästi lännelle vähemmän myönteisistä elementeistä. Suurin kansainvälisiin suhteisiin vaikuttava tekijä on Hizbollah rooli maan seuraavassa hallituksessa. Miten Hizbollah pystyy vaikuttamaan Libanonin ulkopolitiikkaan on suuri kysymysmerkki. Yhdysvaltain ulkoministeri Hilary Clinton reagoi nopeasti ja varoitti maiden välisten suhteiden kylmenemisestä. Hizbollah -puolueen edustajat vastasivat, että heidän puolueensa ei pyri johtamaan Libanonin hallitusta (maata). Libanonin armeijan johdon suhtautuminen Hizbollahiin on ollut julkisen keskustelun perusteella kielteistä. On vaikea kuvitella, että suuret puolueet riskeeraisivat hataran tasapainon antamalla Hizbollahille liian merkittävän aseman. Libanonilaiset muistavat verisen sisällissodan ja vaikutusvaltaiset puolueet haluavat säilyttää maassa rauhan.

Lähteet: Daily Star Lebanon, MSNBC

Artikkelin asiasanat: , , , , , , , , , , , ,

.

Rss Feed Tweeter button Facebook button Digg button