Suomella vankka sija Olof Palmen elämässä ja salaisuuksissa – Osa II/III
Hanna von Born oli suomalainen ja Olof Palmen isoäiti. Hän loi vankan pohjan lapsen lapsensa suhtautumiselle Suomeen ja suomalaisiin. Hanna von Born syntyi Porvoossa 1861 aatelissukuun. Hänen äitinsä oli Hedvig Lovisa Augusta von Haartman, isoäiti oli Katarin von Morian ja isoäidin äiti Christina Rotkirch.
Hanna von Born avioitui Helsingissä 1883 Sven Palmen kanssa. Samana vuonna Hanna Palme muutti Tukholman Östermalmsgatanille, taloon jossa asui useampi sukupolvi Palmeja.
Sven ja Hanna Palmea lähellä olivat Suomeen ja Saksaan liittyvät asiat. Heidän kotiinsa kerääntyi säännöllisesti suomalaisia patriootteja. Sven Palme oli perustamassa sekä Samfundet Sverige-Finland´ia että ruotsalais-saksalaista yhdistystä.
Hanna Palmen paatoksellisuus heijastui hänen käytökseensä. Hän kieltäytyi kättelemästä 18 vuotta Ruotsin sos.dem. puoluetta johtanutta ja pääministerinä ollutta Hjalmar Brantingia. Kerran Hanna Palme pudotti tahallaan käsilaukkunsa jouduttuaan vahingossa kasvotusten Brantingin kanssa. Isoäidin vaikutus saattoi näkyä nuoressa Olof Palmessa. Kun häneltä kysyttiin armeijan psykologisen testin ammatinvalintaosiossa kiinnostusta olla valtioneuvoston jäsen, vastasi nuori Palme ettei se kiinnosta, jos hallituksessa ovat sosiaalidemokraatit.
Hanna Palme oli myös voimakkaasti juutalaisvastainen. Hän ei suostunut asioimaan NK:ssa, Nordiska Kompanietissa, koska sen omistajat olivat juutalaisia. Von Bornien keskuudessa juutalaisvastaisuus oli yleistä. Hanna Palmen veljenpoika Eric von Born muutti 1930-luvulla Suomesta Ruotsiin, ja pian hän oli mukana yläluokkaisessa natsijärjestö Manhemissa.
Tukholman parhaimmissa kaupunginosissa Johan Ludvig Runebergillä oli ihmisten ihanteissa vankka sija, kuten kävi ilmi Stig Ramelin muistoista. Kuvittaessaan Vänrikki Stoolin tarinoita Albert Edelfelt käytti Hanna von Bornia mallina kuuluisassa maalauksessa Lotta Svärd.
Sven ja Hanna Palmella oli kolme poikaa: Olof (vanhempi, tulevan pääministerin setä), Nils ja Gunnar. Kuollessaan vuonna 1959 Hanna Palmella oli 18 lastenlasta ja 43 lastenlastenlasta.
Kuolema Tampereella
Suomen sisällissota oli vuoden 1918 alussa Östermalmin hienostokaupunginosassa keskeinen puheenaihe. Sven Palme organisoi yhdistyksen Finlands Vänner. Siihen liittyi yli 800 vapaaehtoista taistelemaan Suomessa valkoisten puolella. Vapaaehtoisprikaatin järjestysnumero yksi kuului historioitsija Olof Palmelle (vanh.) . Hänen veljensä Nils lähti myös Suomeen. Taistelukokemusta vapaaehtoiset saivat Länkipohjassa ja Orivedellä ennen Tampereen valtausta.
Huhtikuun alussa ruotsalaiset taistelivat aivan Tampereen rautatieaseman lähellä. Tammelaan sijoitetut punaisten konekiväärit hallitsivat nykyisen Sorsapuiston ja Tammelan vainioiden aluetta. Valkoiset yrittivät läpimurtoa, jossa käytettiin myös ruotsalaista prikaatia. Sen kerrotaan edenneen tyylilleen ominaisen uljaasti, tappioista välittämättä. Tässä taistelussa kuoli 12 ja haavoittui 31 ruotsalaista.
Erityisen paljon kuolemaa kylvivät punaisten puolella taistelleet Johannes Vilen ja venäläinen sotilas Kurdsoff. He löysivät Sorinahteelta hylättyjä punaisten konekiväärejä. Ne oli jätetty valkoisten tykkitulen vuoksi. Vilenin ja Kurdsoffin tulituksen seurauksena ruotsalaiset vetäytyivät Järvensivun suuntaan, ilman kaatunutta Olof Palmea (vanh.). Hänen hautakivessään on teksti “ … kaatui ikimuistoisen Suomen ja Ruotsin yhteyden lujittamiseksi.”
Palmen (vanh.) kanssa taistelussa kaatui kuusitoistavuotias Styrbjörn von Stedingk. Hänen isoisän isoisä, kenttämarsalkka Curt Bogislaus von Stedingk allekirjoitti rauhansopimuksen, jossa Ruotsi menetti Suomen Venäjälle vuonna 1809.
Nils Palme oli eräs monista, joille “Finlands sak var vår.” Tämän seurauksena Nils Palme johti Finlandskommittén toimintaa. Järjestön kautta virtasi sekä materiaalista, että henkistä tukea Suomeen talvi- ja jatkosodan aikana.
Setä toipui Suomessa
Myös Gunnar Palmen puoliso tuli Itämeren toiselta puolen, tällä kertaa Latviasta. Elisabeth von Knieriem joutui vuonna 1915 vaikeuksiin kirjoitettuaan kirjeen, jossa hän moitti saksalaisvankien kohtelua. Kirje päätyi Venäjän salaisen poliisin käsiin. Elisabeth von Knieriem pakeni Ruotsiin. Paossa häntä avusti Riikassa ollut Ruotsin konsuli. Hän pyysi tuttavaansa Gunnar Palmea ottamaan pakolaisen huostaansa. Syyskuussa 1916 Gunnar Palme ja Elisabeth von Knieriem avioituivat.
He saivat kolme lasta. Vanhin, Claës, osallistui vapaaehtoisena reservinupseerina Suomen talvisotaan. Keskimmäinen lapsista oli tyttö, Catharina. Olofista, nuorimmasta lapsesta, tuli aikanaan Ruotsin pääministeri.
Elisabeth Palmella oli kaksi veljeä, Otto (Ottokar) ja Joachim. Otto von Knieriemin oli reservinupseeri tsaarin armeijassa. Vuonna 1915 hän haavoittui taistelussa Itä-Preussissa. Sairaalassa olo ja toipuminen tapahtuivat Helsingissä 1915. Otto von Knieriemin kerrotaan vakoilleen Suomen hyväksi jo sortovuosina, samalla siirtyi tietoja venäläisten joukkojen liikkeistä ja vahvuudesta Berliiniin.
Näinä aikoina suomalaisia auttoivat myös Gunnar Palme ja Hjalmar Branting. Viimeksi mainittu järjesti Suomen aktiivisen vastustuspuolueen toiselle perustajalle Herman Gummerukselle väärennetyn passin (toinen perustaja oli Konni Zilliacus). Sen avulla Gummerus pääsi matkustamaan ja järjestämään vakooja- ja tiedottajaverkoston. Vuosina 1915-1916 Herman Gummerus hoiti Tukholmassa Suomesta Saksaan menneiden jääkäreiden yhteystoimistoa.
Otto von Knieriem pakeni Ruotsiin vuonna 1917. Siellä hän asettui asumaan Östermalmsgatan 36:teen. Saman taloon, jossa Palmet ja hänen sisarensa vaikuttivat.
Otto von Knieriemin vakoilutoiminta jatkui toisen maailman sodan aikana Dresdner Bankin Skandinavian edustajana. Tässä toimessa hän kiersi vuosina 1941-44 mm. Helsingissä ja Oslossa. Peitteen vakoilulle antoivat liiketoimet. Sodan jälkeen liittoutuneet ilmoittivat Ruotsin ulkoministeriölle Otto von Knieriemin olevan vaarallisen natsin. Hän välttyi karkoitukselta. Monimutkaisten vaiheiden jälkeen Otto von Knieriem sai Ruotsin kansalaisuuden vuonna 1951.
Liittoutuneiden arvio Otto von Knieriemistä saattoi olla väärä. Tutkimuksissa hän sai puolelleen Juutalaisten maailmankongressin Ruotsissa olleen edustajan Gilel Storchin. Hänen mukaan Otto von Knieriem ei koskaan ollut natsi. Kun Gilel Storch kuoli 1983, kirjoitti Olof Palme hänestä muistokirjoituksen Stockholms-Tidningeniin. Siinä Palme muisteli teekutsuja setänsä Oton luona, von Knieriemin käytössä olleessa kerroksessa. Kutsuilla olivat kohdanneet paitsi Otto von Knieriem ja Gilel Storch, myös Suomen kansalainen, virolainen Felix Kersten. Hän oli muuttanut Tukholmaan 1943. Sieltä hän kävi säännöllisesti Berliinissä hieromassa natsijohtaja Heinrich Himmleriä. Ruotsin ulkoministeri Christian Günther tiesi näistä matkoista.
Sodan lähestyessä kaoottista loppua, tavoitteeksi nousi ainakin skandinaavien pelastaminen Hitlerin keskitysleireiltä. Gunther pyysi Kersteniä esittämään Himmlerille, että tämä ottaisi vastaa kreivi Folke Bernadotten. Vuoden 1945 huhtikuussa Himmler ja Bernadotte tapasivat kolmesti, yleensä öiseen aikaan. Neuvottelujen jälkeen käynnistettiin valkoiseksi maalattujen linja-autojen avulla pelastusoperaatio. Sen seurauksena keskitysleireiltä haettiin turvaan 21.700 ihmistä. Heistä 8.000 oli skandinaaveja, 6.000 puolalaista ja 1.600 juutalaista. Edellä mainitussa muistokirjoituksessa Olof Palme jättää historioitsijoiden selvitettäväksi kuinka kunnia tulisi jakaa Gilel Storchin, Felix Kerstenin ja Folke Bernadotten kesken.
Tulevan pääministerin nimessä, Sven Olof Joachim, näkyy sukujen historia. Ensimmäinen nimistä oli annettu hänen isoisänsä mukaan, toinen isän veljen, ja kolmas äidin veljen mukaan.
——————————–
Kirjallisuus: Henrik Berggren: Underbara dagar framföt oss, Christopher Andrew ja Oleg Gordievski: KGB, Jonas Gummesson: Olof Palmes ungdomsår – bland nazister och spioner, Max Jakobson: Väkivallan vuodet, 20. vuosisadan tilinpäätös I, Max Jakobson: Pelon ja toivon aika, 20. vuosisadan tilinpäätös II, Jorma Lindfors ja Jukka Rislakki: CIA, Herman Lindqvist: Historien om Sverige, drömmar och verklighet, Claës Palme … et: Olof Palme, Stig Ramel: Kustaa Mauri Armfelt, Kimmo Rentola: Niin kylmää että polttaa, kommunistit, Kekkonen ja Kreml 1947-1958, Jukka Rislakki: Erittäin salainen – vakoilu Suomessa, Kalevi Sorsa: Sisäänajo, Erkki Tuomioja: Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan, Erkki Tuomioja: Häivähdys punaista, Alpo Rusi: Mariankadun puolelta, Viktor Vladimirov: Näin se oli …, Heikki Ylikangas: Tie Tampereelle, Bertil Östergren: Vem är Olof Palme? ett politisk porträtt.
