Kolumnit
Eläköön radio!
Vanhemmat sukupolvet ja Vanha Vihainen Mies muistavat ajan ennen televisiota. Silloin olohuoneen kunniapaikka oli varattu jalopuuviilutetulle isolle puulaatikolle, radiolle. Radion avaamisessa noudatettiin tarkkaa aikataulua. Ääntä radiosta ei tullut, ennen kuin se oli kunnolla lämmennyt. Odotusaikana niin lapset kuin vanhemmat katsoivat laatikkoa kuin nykyistä taulutelkkaria. Silloisessa maailmassa harva oli käynyt ulkomailla ja vielä harvempi ollut... »
Hallintoneuvostot joutavat mennä
Vanha Vihanen Mies on istunut kahdessa hallintoneuvostossa. Joten VVM:llä on kokemusta ja uskallusta kertoa mielipiteensä niistä. Kun VVM aloitti toisessa neuvostossa, noin kymmenen vuotta sitten, tuli yhtiön henkilöstölehden toimittaja tekemään juttua VVM:stä. Toimittaja kysyi mitä mieltä VVM on hallintoneuvostoista. Vastaus oli jo silloin, että ne tulisi tarpeettomina jopa haitallisina lopettaa. Lehtijutusta tuli varsin lyhyt.... »
Aika synkistellä
Vanha vihainen mies luki lehdestä, että Kaskisten sellutehdas rahdataan Intiaan. Samalla VVM muisti satalukuisen joukon tuttujaan länsirannikolta, jotka ovat olleet teollisuuden palveluksessa. Heistä jokainen on ollut ja on edelleen ammattilainen, ja varsin moni korkeasti koulutettu teknisen alan taitaja. VVM:stä ottaa erityisesti päähän se, ettei nykyään riitä sekään että tekee maailman parhaita laivoja. Kun töitä... »
Berliinin maratonilla 40 000 juoksijaa
Berliini kutsuu itseään maratonin pääkaupungiksi. Perusteen tälle se saa kuulumisesta Worldmarathonmajors´iin, viiden suuren maratonin joukkoon. Muut neljä ovat Lontoo, New York, Boston ja Chicago. Nämä viisi maratonia koordinoivat keskenään tapahtuma-aikoja, jotta ne saisivat parhaat juoksijat. Nämä kun voivat juosta vuodessa korkeintaan kaksi maratonia täysipainotteisesti. Berliinin mainetta lisää nopea rata, jolla on juostu maailman nopeimmat... »
Oma lompakko, lähin lompakko
Tässä Arkadianmäen numerossa on toisaalla Jörn Donnerin Andersin suvun rahaan ja talouteen liittyvä aloitusjuttu. Sarjan ensimmäisessä kirjassa Nyt sinun täytyy, esittää Donner suvun perijättären, Angelan kautta porvarillisen kuvan sosiaalidemokraattisesta kateudesta. Angela oli kuuntelemassa 1930-luvun loppupuoliskolla sosialistisen taistelun esitelmöijää: ”Demokratia ei voisi milloinkaan toimia, ellei rahavaltaa kumottaisi.” Kun Angela kuuntelee kuvausta eräiden ihmisten elämän loistosta... »
Voi tätä kateuden määrää
Vanha vihainen mies on kateuden suhteen onnekas. VVM kadehti jotain joltakin ollessaan teini-ikäinen. Parin päivän päästä VVM (tai silloin Vihainen nuori mies) huomasi, että hommassa ei ole päätä häntää. VNM päätti lopettaa kadehtimisen turhana ja aikaa vievänä toimena. Se päätös on pitänyt. Huono puoli tehdyssä päätöksessä on se, että VVM ei oikein ymmärrä muiden... »
Ärsyttäviä asioita
Nykyisin joka paikassa touhuaa tiedottajien lauma. Oikeammin he ovat toimijoita, jotka erilaisin maasutuksin ja vääristyksin yrittävät saada toimittajat kirjoittamaan heidän taustayhteisöstä myönteisiä juttuja julkisuudessa. Eikä se haittaa, vaikka viestiä ei saisikaan läpi. Taustayhteisön rahoilla tulee pidettyä hauskaa niin koti- kuin ulkomaassa. Menot voi aina perustella tulevaisuuteen ulottuvana vaikuttamisena. Vanha vihainen mies tuntee lukuisan joukon... »
Keskiluokkaista talous- ja muuta politiikkaa
Kun jokainen suomalainen laitetaan ostovoimansa mukaisessa järjestyksessä kysynnän muodostavalle janalle jonoon, niin suoran yläosaan tulevat rikkaat, alaosaan köyhät ja keskelle keskiluokka. Keskiluokka on siis keskellä, muodostaen suuren tihentymän. Vanha vihainen mies on joskus opettanut keskiluokan ja demokratian pyhää yhteyttä. Hankaluutena on, että kukaan ei haluaisi kuulua keskiluokkaa, koska se kuulostaa keskinkertaiselta. Keskiluokka voidaan määritellä... »
Ennen oli kaikki huonommin
Jostain oudosta syystä nykyisin hallitsee laajalle levinnyt pelko monien mieliä. Tiedotusvälineiden sylkemä maailmantuska juuttuu korvien väliin. Sitten sinne ei monella muuta mahdu kuin kaipaus entiseen. Entisessä on vain yksi hyvä puoli; se että aina mentiin parempaan. Harva muistaa Helsingissä olleita työttömyystyömaiden parakkeja siirtotyöläisille, asia jota sivutaan myös tämän Arkadianmäen numeron jutussa Lassi Sinkkosen romaanista... »
Bangkok parrasvaloissa
Punapaidat lähtivät Bangkokista kuin saksalaiset Lapista: tuikkasivat tuleen lähes 40 rakennusta sekä tuhosivat ja ryöstelivät kaikkea vastaantulevaa. Se oli keskiviikkona 19.5.2010. Tapahtumasarja käynnistyi, kun hallitus päätti lopettaa yli kaksi kuukautta kestäneen mielenosoituksen lähettämällä armeijan tyhjentämään tapahtuma-alueen. Sotilaiden tunkeutuessa miehistönkuljetusvaunuilla mielenosoitusalueelle, syntyi kiihkeä tulitaistelu punapaitojen pistäessä vastaan molotovin cocktailein ja kranaatein. Sotilaat puolestaan olivat vaihtaneet... »
Sinisen bussin penkillä
Miltä tuntuisi työpaikka, jossa eläkeikä on 55 vuotta, eläkkeen tavoitetaso 66 prosenttia eläkepalkasta, tiliä sen verran, että kouluttamattomat miehet eivät muulla tienaa enemmän, työpaikkaruokailu, oma terveysasema ja vapaus järjestellä työvuorot lähes oman mielen mukaan? Tällaiseen työhön Vanha vihainen mies meni 1980-luvun alussa. Kyseessä oli HKL, nykyisin se Helsingin Bussiliikenne. Silloin jokainen HKL:n kuljettaja kuului... »
Vain 22 miljardia
Kreikka on suurimman kriisin keskellä koskaan ja me kaikki tiedämme, että se koskee myös muita Euroopan Unionin jäsenmaita sekä tahraa koko maailmaa. Hiljattain hallituksemme päätti tukea Kreikkaa pienellä 22 miljardin euron summalla. Saksan osa tuesta on Euroopan Unionin suurin. Tällä hetkellä Saksassa on vireillä useita keskusteluja siitä onko tuki oikein vai väärin, hyvä vai... »
Rikkoiko Heinäluoma ikkunan?
Demarien eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman HBL:ään antama haastattelu on monelta jo unohtunut. Tätä on tapahtumien riento. Vanha vihainen mies kuitenkin edelleen ihmettelee onko ikkuna rikottu. Heti Heinäluoman haastattelun ilmestymisen jälkeen Matti Vanhanen luonnehti Heinäluoman tekoa vastenmieliseksi, kolmeen kertaan kuten Demarin päätoimittaja muistaa muistuttaa. Samalla päätoimittaja toteaa “tyhmempienkin toimittajien ymmärtäneen” minne pitää juosta Vanhaselta saadun... »
Songkran – viheliäinen vesijuhla
Nainen Bangkokissa on huumorintajuton ilonpilaaja. Siinä vaiheessa kun niskaani kaadettiin ämpärillinen vettä ties kuinka monennen kerran, kirosin thaimaalaisten uuden vuoden, Songkranin (13.-15.4.) vieton alimpaan helvettiin. Alunperin Songkran-juhlassa nuoret osoittivat kunnioitustaan vanhempiaan kohtaan valuttamalla tuoksuvaa vettä vanhempiensa ja isovanhempiensa käsille. Samalla heidän omat pahat tekonsa ja ajatuksensa huuhtoutuvat pois. Aikuiset vuorostaan pirskottivat vettä lasten ja... »
Hyvästi sosialidemokratia
Vain viikko ennen vappua kiirehti demarien Eero Heinäluoma ulottamaan pitkän varjonsa muiden juhlapuhujien päälle. Heinäluoman kritiikki maahanmuuttoa ja työmarkkinoita kohtaan kiirehdittiin leimamaan rasismilla leikkimiseksi. Sitä se ei ole. Heinäluoman ulostulon taustalla ovat epäonnistuminen ja suvaitsemattomuus. Vanha vihainen mies alkoi muistella pitämäänsä kurssia Tampereella vuonna 1996. Aiheena oli Euroopan yhteisöt ja eräänä alustajana Pertti Paasio.... »
Punapaidat menkää kotiin
Bangkokin helteessa ei paljon päätä palele. Punapaidat marssivat Bangkokiin kuukausi sitten. He tulivat maaseudulta lava-autoillaan rauhanomaisin, toiveikkain ja jopa iloisin mielin. Mukana oli eri ikäisiä lapsia, vanhuksia, miehiä ja naisia. He vilkuttivat katujen varsilla seisoville bangkokilaisille ja keräsivät paljon sympatiaa, myös Nainen Bangkokista tunsi sympatiaa. Kävin jopa jututtamassa mielenosoittajia tapahtumapaikalla. He vaikuttivat vilpittömiltä asiansa... »
Piilossa pysyvät moraalittomat ihmiset
Lumien sulaessa on Helsingin kaduilta ja puistoista paljastunut hirveä määrä koirien ulosteita. Koska Vanhalla Vihaisella Miehelläkin on koira, niin vertailun tekeminen lumettomiin talviin on helppoa. Kun maa on paljas, niin suurin osa koirankusettajista korjaa karvaturrinsa kiinteät ulosteet. Lumen ollessa maassa, ne jätetään liian usein hankeen. Luulevatko nämä moraalittomat ihmiset lumen hoitavan jätehuollon? VVM on... »
Tulonsiirtoja haluavat kaikki poliitikot
Ei mikään ole suomalaiselle poliitikolle niin mukavaa kuin kuluttaa toisen rahoilla, tai jakaa toisten rahoja toisille. Helsingin Sanomissa kirjoitettiin noin kuukausi takaperin asuntotulosta. Tällä tarkoitetaan näkymätöntä oletettua hyötyä siitä, että ihminen asuu omistusasunnossa. Hesarin jutussa kerrottiin ekonomistien löytävän paljon perusteita asuntotulon verottamiselle. Hesari ei kertonut keistä ekonomeista oli kyse, eikä sitä mitkä ovat perustelut.... »
Jokaisella lakolla on syynsä
Auto- ja kuljetusalan työntekijöiden AKT:n lakoista Vanha Vihainen Mies muisti olleensa itsekin joskus nuoruudessa kyseisen liiton jäsen. Eikä se mennyt silloinkaan ilman työtaisteluita. Ensimmäinen VVM:n lakoista kesti yhden päivän. Kyseessä oli ns. laillinen lakko, jonka AKT oli järjestänyt. Silloin, kuten ilmeisesti ei nykyisinkään, porukka oikein edes tiennyt lakon syytä. Toisen kerran VVM oli mukana... »
Bangkokin piiritys
Naisenne Bangkokissa on huolissaan. Ensi viikonloppuna Bangkokiin odotetaan kokoontuvan miljoona punapaitaa. Heidän tavoitteena on syöstä nykyhallitus vallasta ja järjestää ennenaikaiset vaalit. He aikovat tulla kaupunkiin traktoreilla ja kuorma-autoilla, maalaisia kun suurimmaksi osaksi ovat. Vaarana on, että he tukkivat tarkoituksellisesti Bangkokin valtaväylät. Ensi kädessä olen huolissani siitä, pääsevätkö täällä kyläilevät ystävämme lauantaina lentokentälle, jos tiet... »
Tässä maassa on niin paljon mälsää
… ettei tarvitse kuin vähän kattella ympärilleen. Näin lauloi muiden ammattiensa ohella protestilaulaja Simo Salminen. Samaa virttä veisataan työväen kaupunginosien kapakoissa. Erityisesti vanhempi polvi on sitä mieltä, että verorahat ovat menneet ja menevät kankkulan kaivoon; sitä ei saa mitä on luvattu. Eilisissä iltauutisissa kerrottiin lapsiperheillä olevan aikaisempaa enemmän vakuutuksia sairauksien varalle. Nuori äiti kertoi... »

